Hyppää sisältöön
Fennia.fi
På svenska
Kirjaudu Oma Fenniaan
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Muutosmies

Muutosmies

2.6.2016

Ohjelmistoyritys Intopalo elää teollisen internetin aallonharjalla. Toimitusjohtaja Juha Latvalan mielestä yhtiön ei tule käyttää loputtomasti aikaa strategian kiinninaulaamiseen, sillä pelikenttä muuttuu niin vauhdikkaasti, että jo vuoden päähän on vaikea nähdä tarkasti.

Ajatus yrityksen perustamisesta tuli Juha Latvalan mieleen ensi kertaa vuonna 2008.

– Siirryin tuolloin Nokian johtajaksi Norjaan. Siellä ymmärsin, että ohjelmistoja voi tehdä tehokkaammin kuin alan isot yritykset yleensä tekevät. Ero syntyy työkulttuurista. Väitän, että tiimit ja osaajat kykenevät olemaan monikymmenkertaisesti tehokkaampia, jos työympäristön tavoitteet ovat linjassa tiimin jäsenten henkilökohtaisten tavoitteiden kanssa.

Latvala puhuu mielellään itsensä tuntemisen tärkeydestä. Ristiriita sen välillä, mitä yritys ajaa ja mitä itse ajaa, ei saisi kasvaa suureksi.

– Työn suurin ongelma ei ole työmäärä. Ihmiset tekevät vaikka kuinka paljon töitä, jos he uskovat täysillä siihen, mitä ovat tekemässä. Työahdistus johtuu etenkin siitä, että työtehtävien ja omien tavoitteiden välillä on ristiriita, johon yksilö ei itse pysty vaikuttamaan. Koin tämän vuonna 2012, kun Nokia lähti Windowsin kelkkaan. Se valinta oli erilainen kuin oma näkemys. Totesin, että nyt on oikea hetki lähteä yrittäjäksi.

Teollisen internetin pihvinpaistajat

Vuonna 2012 perustettu Intopalo kehittää ohjelmistoratkaisuja teollisen internetin hyödyntämiseen. Yritys toimii Tampereelta käsin, ja siellä työskentelee yli 30 henkeä.

– Moni ohjelmistoyritys keskittyy joko käsien vuokraamiseen tai tarjoamaan puhdasta teknistä osaamista. Me haluamme olla pikemminkin ratkaisu- kuin ohjelmistotalo. Siksi asioita on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti, asiakkaan arvonlisän ja bisnestavoitteiden kautta. Koemme, että meillä on tällä puolella vahva motivaatio ja osaaminen. Yrityksen nimi kuvastaa tätä.

Intopalo sanoo ”toteuttavansa teollisen internetin tuotekehityshankkeita”. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

– Teollinen internet on käytännössä valtava kirjo erilaisia teknologian, internetin ja automaation varaan rakentuvia tuotteita ja ratkaisuja. Varsinainen pihvi syntyy etädiagnostiikasta ja -toiminnallisuudesta sekä siitä, että tietoa kerätään ja välitetään eri laitteiden välillä tavalla, joka tuottaa lisäarvoa asiakkaille. Lisäarvo tulee tyypillisesti joko nykyisen tekemisen tehostamisesta tai kokonaan uudesta palvelu- tai liiketoiminnasta, Latvala linjaa.

– Otetaan esimerkki vakuutusalalta: autovakuutuksissa voisi tarjota henkilökohtaista, ajo- ja riskiprofiiliin perustuvaa hinnoittelua. Liiketoimintamalli on nykyisin hyvin suoraviivaisesti toteutettavissa, sillä autot ovat jo täynnä elektroniikkaa, jonka avulla tällaisia profiileja voi rakentaa.

Jäähyväiset muutoshankkeille

Latvala ei lähde määrittelemään, missä Intopalo on viiden vuoden päästä.

– Vältämme tällaisten asioiden sementoimista, sillä kyky uudistua jatkuvasti on elinehtomme. Toki noudatamme työssämme tiettyjä yhteisiä suuntaviivoja, mutta samalla olemme herkkänä sille, mikä on asiakasyritystemme tarve ja miten voimme siinä kokonaisuudessa parhaiten auttaa. Meillä projektien perustana ovat tuotekehityssolut, jotka mukautuvat asiakkaan tarpeiden mukaan.

Latvalan mielestä liiketoimintaympäristön ja teknologian kehitys on viimeisen 20 vuoden aikana vienyt yritykset maailmaan, jossa strategian loputon hiominen on kohtalaisen merkityksetöntä.

– Mentaaliharjoituksina pitkän aikavälin suunnitelmat ovat hyviä, mutta ei kannata olettaa, että tulevaisuus toteutuu täsmälleen strategian mukaisesti. Etenkin ohjelmistoalalla kehitysvauhti on tällä hetkellä niin kova, että vuoden päähän näkeminen on jo kohtalaisen hankalaa ja viiden vuoden päähän näkeminen liki mahdotonta.

Latvala johtaa yritystä, joka elää digitaalisen muutosmyrskyn silmässä. Hän myös konsultoi muutosjohtamista useille muille yrityksille.

– Väitän, että yritysten ei pitäisi olla kovin tohkeissaan yksittäisistä muutoshankkeista. Silloin ajatellaan herkästi, että lähtötilanne on staattinen ja hankkeen tarkoitus on siirtää firma seuraavaan staattiseen tilaan. Mieluummin pitäisi kehittyä mukautuvaiseksi organisaatioksi, joka kykenee jatkuvaan muutokseen, Latvala korostaa.

Hän harmittelee, että harva yritys ehtii perehtyä muutoksen henkiseen puoleen riittävän perusteellisesti.

– Suomalaisyritykset eivät ole muita huonompia ymmärtämään, että muutoksen sisäistäminen vaatii aikaa ja avoimuutta. Kulttuuriimme ei vain perinteisesti ole kuulunut tunteista puhuminen ja kipukohtien avaaminen keskusteltavaksi. On helpompi hypätä suoraan siihen, miten projekti etenee – mutta niin ei aina synny toivottua jälkeä.

Parempi tapa olisi puhua asioista avoimesti ja ottaa kaikki mukaan muutokseen.

– Tällainen ”diskuteerausvaihe” voi kestää kolme kertaa kauemmin – mutta jos toteutus tämän jälkeen onnistuu 10 kertaa tehokkaammin, kaikki voittavat. Ja kyllä keskustelutkin voi toteuttaa määrätietoisesti ja liiketoimintavetoisella otteella, vakuuttaa Latvala.

Juha Latvala

  • Intopalo Oy:n toimitusjohtaja ja perustajaosakas vuodesta 2012
  • Syntynyt 1976 Ylöjärvellä, asuu Kangasalla
  • Opinnot: Svenska Samskolan i Tammerfors, DI 2001 Tampereen teknillinen korkeakoulu, MBA 2008 Helsingin kauppakorkeakoulu
  • Työskennellyt aiemmin muun muassa TTY:n Digitaalisen median instituutissa, Mediaclickillä sekä yli 10 vuotta Nokian palveluksessa Suomessa, Saksassa ja Norjassa
  • Nykyisiä luottamustehtäviä: Neuro Event Labs Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Tampereen kauppakamarin uuden liiketoiminnan valiokunnan jäsen
  • Harrastukset: triathlon, polkujuoksu, Amazon ja Audible-kirjat.

Fennia-lehti 2/2016
Teksti: Jukka Holopainen

Vakuutukset ja palvelut Vahingot Asiakaspalvelu Ajankohtaista Yritysasiakkaat Medialle Tietoa Fennia-konsernista Briefly in English
© Fennia-konserni
00017 Fennia, Helsinki
Puhelin: 010 5031
Tietosuoja ja käyttöehdot Saavutettavuus Puheluiden hinnat ja yksityisyyden suoja