Perhe kasvamassa

Kun perheeseen tulee pienokainen, on hyvä käyttää hetki vakuutusasioiden miettimiseen. Fennian Lapsen Sairausturva -vakuutus korvaa sekä sairastumisen että tapaturman aiheuttamia hoitokuluja. Lapsen kasvaessa vakuutus on voimassa myös kaikessa urheilutoiminnassa. Lapsen Sairausturva -vakuutuksen voi antaa myös lahjaksi ja sen voi ottaa jo ennen lapsen syntymää.

Kun perhe kasvaa, kannattaa myös vanhempien vakuutusturva tarkistaa. Jos jotain odottamatonta ja ikävää sattuu, vakuutus voi auttaa tilanteessa, jossa tulot pienenevät ja esimerkiksi sairaanhoitokulut kasvavat. Henkivakuutuksen avulla perheenjäsentesi taloutta on mahdollista turvata myös kuolemantapauksissa.

Lapsen Sairausturva -vakuutus

Aikuisen Sairausturva -vakuutus

Fennia-Henkiturva

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä

 

 Tulosta