Tiimillämme oli todella monipuolisia työtehtäviä, joihin sain tutustua

Kesätyöntekijä Camilla Sundgren 660x400

Päätin viime keväänä hakea Fennialla kesätyöntekijäksi, koska halusin saada uutta ja erilaista työkokemusta enkä ollut aikaisemmin työskennellyt vakuutusalalla. Hain pariinkin eri tehtävään, minkä esimieheni myöhemmin sanoi olleen hyvä asia, sillä jäin sitä kautta paremmin heidän mieleen.

Sain lopulta korvausassistentin paikan prosessituen tiimistä. Tiimillämme on todella monipuolisia työtehtäviä, joihin osaan olen saanut tänä kesänä tutustua. Päätehtäviini on kuulunut asiakirjojen esiselvitystä ennen asiakirjojen siirtymistä käsittelijöille. Muita työtehtäviäni ovat olleet kouluissa ja päiväkodeissa sattuneiden tapaturmien avaus järjestelmissämme, sähköpostitse saapuvien vahinkoasiakirjojen välitys asianhallintajärjestelmäämme ja saapuvan paperipostin sekä tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätösten käsittely.

Korvausassistentin työtehtävät nopeuttavat käsittelyprosessia ja näin pystymme antamaan asiakkaalle paremman asiakaskokemuksen. Helpotamme korvausratkaisijoiden työtä tekemällä avustavia korvausratkaisijan töitä.

Yksi parhaita puolia tässä kesässä on ehdottomasti ollut kannustava ja positiivinen työtiimimme. On ollut mielenkiintoista saada tutkia erilaisia asiakirjoja ja välillä tehdä myös niin sanottua "salapoliisityötä" epäselvien asiakirjojen kohdalla. Hauskaa on myös ollut huomata, että ruotsin kielen taidostani on ollut oikeasti hyötyä töitä tehdessä.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi todella positiivinen fiilis tästä kesästä ja suosittelen Fenniaa työnantajana lämpimästi.

Camilla Sundgren

 Tulosta