Kova kilpailu osaavasta henkilökunnasta näkyy myös Läntisen alueen Fennian yritysmyynnissä

Vahinkovakuutuksen maksut pysyivät Fennian Läntisellä alueella lähes samalla tasolla kuin edellisvuonna. Asiakkaiden yhteenlasketut vakuutusmaksut olivat 56,4 miljoonaa euroa (56,7 milj. euroa). Liikennevakuutuslain muutokset vuonna 2017 vaikuttivat vielä alentavasti viime vuoden liikennevakuutuksen maksuihin ja asiakaskunnan kasvu ei tätä täysin kompensoinut.

Etenkin laajentunut yhteistyö alueen autoliikkeiden kanssa on tuonut alueella lähes 2 500 uutta asiakkuutta.

– Yritysasiakkaissa näkyy selvästi, että alueella on monessa yrityksissä pula osaavista henkilöistä ja yritykset laajentavat henkilökunnalleen vapaaehtoista turvaa sairasturvan ja eläketurvan muodossa, jolla on merkitystä henkilökunnan pysyvyyteen ja yrityksen houkuttelevuuteen työnantajana, sanoo aluejohtaja Stefan Talus.

Läntisen alueen asiakkaille maksettiin korvauksia noin 37 miljoonaa euroa (33 milj. euroa). Vahinkomenon kasvua on ollut sekä yritysvahingoissa että kotitalouksissa. Yritysvahinkojen kasvu johtui yksittäisistä suurvahingoista. Kotitalouksissa merkittävänä tekijänä oli syksyn myrsky, joka oli rajuin juuri Pohjanmaan rannikolla ja aiheutti vahinkoa asiakkaillemme.   

Fennia korvasi vahinkoja yhteensä liki 300 miljoonalla eurolla

Vuonna 2018 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia korvasi vahinkoja yhteensä yli 276,6 miljoonalla eurolla (254,9 milj. euroa).
Tyypillisimmillään henkilökorvauksista korvattiin perinteisiä sairauksia kuten korvatulehduksia, flunssaa, vatsa- ja selkäkipuja ja poskiontelotulehduksia, sekä tapaturmaisesti aiheutuneita kaatumisia, kompastumisia ja liukastumisia.
Matkavakuutuksissa eniten vahinkotapahtumia tapahtui Espanjassa, Thaimaassa, Virossa ja Turkissa. Useimmin matkavakuutuksesta korvattiin älypuhelinten rikkoutumisia, matkatavaravarkauksia sekä matkan peruuntumisia ja sairastumisia.

Liikennevakuutuksesta korvattiin tyypillisesti peräänajoja ja peruutusvahinkoja, ja auton kaskosta puolestaan kolarivahinkoja, lasivahinkoja ja hinauspalveluja.

Kotivakuutuksista ylivoimaisesti eniten korvattavaa tuli älypuhelinten rikkoutumisesta, sekä muista irtaimiston rikkoutumisista. Myös kodinkoneiden rikkoutumisia ja polkupyörävarkauksia korvattiin paljon. Rakennuksissa taas korvattiin erityisesti putki- ja pesukonerikkojen aiheuttamia vesivahinkoja. Venevakuutuksista korvattiin yleisimmin karilleajoja ja myrskyn aiheuttamia vahinkoja.

Yrityksen lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvattiin tyypillisesti kaatumisen, törmäämisen tai terävän esineen aiheuttamia tapaturmia. Lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvatuista vahingoista noin 70 prosenttia oli työpaikalla sattuneita tapaturmia, 27 prosenttia työmatkalla tai vapaa-ajalla sattuneita tapaturmia ja 3 prosenttia ammattitauteja. Yrityksen muista vakuutuksista korvattiin tyypillisesti vuotovahinkoja, oikeudenkäyntikuluja ja vastuuvahinkoja.

Fennian kotitalousasiakkaat ovat tyytyväisiä

Fennian valitsi vakuutusyhtiökseen viime vuonna lähes 50 000 uutta kotitalousasiakasta. EPSI Ratingin tekemän tutkimuksen mukaan Fennia onnistui ainoana vakuutusyhtiönä parantamaan asiakastyytyväisyyttään yksityisasiakkaiden arvioimana ja nousi tutkimuksen toiselle sijalle.

– Fennian hieno nousu on osoitus hyvästä yhteistyöstä ja niistä tehdyistä toimenpiteistä, jotka ovat aidosti osa asiakkaan arkea. Tulosten takana ovat fennialaiset, jotka ovat ammattitaitoisesti ja positiivisella asenteella kohdanneet asiakkaat. Jokainen asiakaskohtaaminen on mahdollisuus kertoa Fennia-konsernin palveluista ja sitä kautta antaa paras asiakaskokemus, sanoo yksityisasiakkaista vastaava johtaja Jarkko Mattinen.

Fennian vahvuuksiksi ja onnistuneiksi toimenpiteiksi kotitalousasiakkaiden kohtaamisessa Mattinen mainitsee monen muun tekemisen lisäksi aktiivisen yhteydenpidon lisäämisen asiakkaiden kanssa ja monipuoliset vahingosta selviytymisen palvelut.
 

Lisätietoja:

Aluejohtaja Stefan Talus, puh. 010 503 2607 ja 040 178 4648, Fennian Läntinen alue
 

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Fennia-konserni on yritysten, yrittäjien ja kotitalouksien taloudellisen turvallisuuden kumppani. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia, varainhoitopalveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy, Fennia Kiinteistökehitys sekä palveluyhtiö Fennia-palvelu Oy.
 

 

8.3.2019

 Tulosta