Fennian tekoäly-hackathon käynnistyy tänään

Fennia järjestää 27.-28.8. hackathonin, jossa arvioidaan tekoälyn soveltuvuutta Fennian liiketoiminnallisiin haasteisiin. Fennia AI Hackin tavoitteena on arvioida tekoälyn potentiaalia toiminnan kehityksessä sekä kasvattaa Fennian omaa tuntemusta tekoälymarkkinoista, ratkaisumalleista ja toimittajista.

– Fennia tavoittelee tekoälyllä toiminnan prosessien kehitystä sekä entistä parempaa asiakaspalvelua. Jatkossa voimme myös toivottavasti hyödyntää paremmin tekoälyä ja analytiikkaa esimerkiksi asiakasvalinnan, hinnoittelun ja markkinoinnin kohdentamiseen sekä asiakkaan vahinkoon liittyvän korvausprosessien sujuvoittamiseen, sanoo Fennian tietohallintojohtaja Petteri Miinalainen.

– Fennia AI Hackiin valittu haaste liittyy tekoälyn hyödyntämiseen työtapaturmakorvauspäätösten ennustamisessa. Työtapaturmien korvaushakemusten nopea käsittely on etu sekä loukkaantuneelle työntekijälle että työnantajalle, sillä se mahdollistaa oikeanlaisen hoidon saamisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, palvelupäällikkö Niina Mänttäri sanoo.

Hackathoniin osallistuvat Accenture, Digital Workforce, Solita, Vincit ja CGI. Esikarsinnan kautta valitut tekoälykentän yritykset kutsutaan ratkaisemaan tähän liittyvää haastetta, ja parhaan ratkaisun kehitellyt yritys palkitaan. Tavoitteena on arvioida tekoälyn soveltuvuutta juuri tähän tarpeeseen, sekä laajemmin tunnistaa tekoälyn mahdollisuuksia Fennialla.

Hackathon (tai Hack) on tietyn teeman ympärille järjestetty tapahtuma, jossa kootaan ihmisiä yhteen ideoimaan ja työstämään ratkaisuja ennalta määritetylle haasteelle tai käyttötapaukselle. Samalla hackathon on kilpailu, jossa palkitaan paras ratkaisu. Hackathon on ketterä tapa kartoittaa yritysten kyvykkyyksiä konkreettisen haasteen kautta. Fennia AI Hackiin on kutsuttu viisi toimittajaa.

Katso alta AI Strategy Company Oy:n toimitusjohtaja Antti Merilehdon haastattelu. Hän toimii hackathonin vierailevana tuomarina.

 


 

27.8.2019

 Tulosta