FenniaHoitajan kautta pääset hoitoon nopeasti ja sujuvasti - samalla saat myös vahinkoasiasi vireille

FenniaHoitajan kautta pääset hoitoon nopeasti ja sujuvasti

FenniaHoitaja on Fennian asiakkaiden palvelu, joka varmistaa asiakkaan pääsyn hoitoon vaivattomasti tapaturman tai sairauden yllättäessä. Terveysalan ammattilainen antaa puhelun aikana neuvoja asiakkaan terveyteen liittyvissä asioissa ja huolehtii ajanvarauksesta sekä vahinkoilmoituksen tekemisestä. Vastaanotolla asiakas maksaa vain mahdollisen omavastuun käynnistään.

FenniaHoitajan malli on yksinkertainen: kun palvelun piiriin kuuluva henkilö sairastuu tai joutuu tapaturmaan, voi hän soittaa suoraan palveluun. FenniaHoitaja tunnistaa asiakkaan tilanteen puhelimessa ja ohjaa suoraan oikeaan hoitoon. Tarvittaessa hän varaa ajan lääkäriasemalle tai hoitolaitokseen joko Dextran tai Terveystalon toimipisteeseen.

– FenniaHoitaja huolehtii myös yrittäjän oman vahingon ilmoittamisesta, mutta lakisääteisistä syistä työnantajan pitää itse täyttää vahinkoilmoitus työntekijänsä puolesta. Tämä onnistuu helpoiten Oma Fennia -verkkopalvelussa sanoo Fennian kumppanuusasiantuntija Timo Arminen.

– Koko palvelupolku on yksinkertainen, nopea ja laadukas. Asiakas saa kaiken tarvitsemansa avun helposti yhdestä puhelinnumerosta, Arminen sanoo.

FenniaHoitaja-malli mahdollistaa yritykselle säästöä

FenniaHoitaja on myös Fennian yritysasiakkaiden käytettävissä esimerkiksi työtapaturmatilanteissa, kun yrityksellä on lakisääteiset tapaturmavakuutukset Fenniassa. Palvelu tehostaa hoitoketjua ja edistää nopeaa toipumista.

Arminen muistuttaa, että eniten sairaudesta tai vammasta kärsii itse sairastaja, mutta poissaolo kirpaisee taloudellisesti myös työnantajaa.

– Yksi sairauspäivä maksaa työnantajalle keskimäärin 350 euroa. Lisäksi avaintekijän pitkä poissaolo voi pahimmillaan vaikeuttaa koko yrityksen toimintaa ja tulla vieläkin kalliimmaksi, Arminen toteaa.

Sairauspoissaolojen hallinta on taloudellisesta näkökulmasta tärkeää työnantajalle.

– Kun palveluketju on tehokas ja läpinäkyvä, pääsee potilaskin nopeammin hoitoon ja siten takaisin töihin. Palvelusta hyötyvät kaikki, sekä työntekijä että työnantajakin.

Kiitosta nopeudesta ja FenniaHoitajien erinomaisesta asiakaspalvelusta

Timo Arminen muistuttaa, että FenniaHoitaja-palvelu toimii myös kotimaan matkoilla.

– Palvelua voi käyttää myös esimerkiksi kotimaan matkalla, jos on henkilövakuutettuna Fenniassa. FenniaHoitajat löytävät asiakasta lähimmän hoitolaitoksen valtakunnallisesta verkostosta.

FenniaHoitaja on saanut erittäin positiivista palautetta palvelun helpottumisesta. Erityisesti asiakkaat ovat kiitelleet sitä, että parhaimmillaan hoitoon pääsy ja vakuutusasiat selviävät yhdellä puhelulla.

– Runsas positiivinen palaute kertoo myös siitä, että tällaiselle palvelulle on todella ollut kysyntää.

Arminen korostaa joustavaa palveluaikaa. FenniaHoitaja palvelee vuoden jokaisena päivänä aamuseitsemästä iltayhteentoista.

– Pitkä päivystysaika aamusta iltaan mahdollistaa sen, että palveluun voi soittaa itselleen sopivana aikana, esimerkiksi jo illalla tai viikonloppuna, kun huomaa sairastuneensa, Arminen sanoo.

FenniaHoitaja palvelee joka päivä klo 7-23 numerossa 010 503 5000. Palvelu on tarkoitettu Fennian asiakkaille, joilla on henkilövakuutus Fenniassa ja tarvitsevat hoitoa Suomessa.

FenniaHoitajan palvelut kotitalousasiakkaille

FenniaHoitajan palvelut yrityksille 

7.7.2017

 Tulosta