Crazy Town perustaa Fennian kanssa Tampereelle asiantuntijayritysten yhteisön

Crazy Town Tampere aloittaa toiminnan Fennian omistamassa Tampereen Postitalon kiinteistössä 1.4.2017.

Yhteisöön sijoittuvat yritykset saavat käyttöönsä monipuoliset toimisto- ja koulutustilat. Vuokraan sisältyy myös liiketoiminnan kasvua tukevia palveluita. Yli 1000 m2 kokoiset tilat taipuvat monenlaiseen tarkoitukseen ja työskentelytapaan.

Kiinnostuneet yritykset voivat hakea nyt mukaan. Tarjolla on paikkoja yksittäisille henkilöille ja pienille alle 10 henkilön tiimeille ja yrityksille.

– Yhä useampi suomalainen tekee asiantuntijatyötä freelancerinä, yksinyrittäjänä tai mikroyrityksessä. Tämä joukko organisoi työt projektimaisesti. Tarve työkavereille ja -yhteisölle ei kuitenkaan katoa mihinkään. Crazy Town tarjoaa samalla yhteisön ja tilan, joiden avulla yritykset voivat kasvaa ja tehdä liiketoimintaa yhdessä, kertoo Mikko Markkanen, Crazy Townin toimitusjohtaja.

Tampereen paikallisena vetäjänä toimii Timo Lahti, kokenut yritysyhteisöjen rakentaja. Hänen vastuullaan on huolehtia asukkaiden hyvinvoinnista.

Tampereen ydinkeskustassa sijaitsevasta Postitalosta tulee uudenlainen yrittäjyyden keskittymä Crazy Townin ja vakuutusyhtiö Fennian yhteistyönä. Fennia näkyy esimerkiksi Crazy Town Tampereen tilassa järjestettävissä tapahtumissa, joista monet ovat yleisölle avoimia. Myös muunlaista yhteistyötä ja toimintaa on tulossa vuoden mittaan.

– Fennia haluaa ymmärtää paremmin uudentyyppistä yrittäjyyttä ja luoda yrittäjille hyödyllisiä palveluita. Crazy Town -yhteisö tarjoaa erinomaisen ympäristön ideoida ja testata niitä, toteaa Arto Kämppi, Fennian markkinointijohtaja.


Lisätietoa:

Arto Kämppi
Fennia, markkinointijohtaja
040 354 7492
arto.kamppi@fennia.fi

Heikki Tiihonen
Fennia, aluejohtaja, Pirkanmaan alue
010 503 2079
heikki.tiihonen@fennia.fi

Mikko Markkanen
Crazy Town Oy, toimitusjohtaja

040 758 8712

mikko.markkanen@crazytown.fi
Timo Lahti
Crazy Town Tampere, yksikön vetäjä

0400 788 674
timo.lahti@crazytown.fi

Crazy Town Oy tarjoaa asiantuntijatyön tekijöille tilan ja yhteisön. Asiakkaat saavat toimitilan lisäksi kaupan päälle liiketoiminnan kasvua tukevia kumppaneita, ammatillisia verkostoja, yhteisöllistä työskentelyä, hauskoja työkavereita ja uutta osaamista. Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa sijaitsevissa Crazy Town –yhteisöissä toimii yli 50 yritystä eri aloilta. Niiden keskimääräinen liikevaihto on 300 000 euroa ja henkilöstömäärä 2,8 henkeä. 93% jäsenistä on kasvuhaluisia. 85% yli puoli vuotta Crazy Townilla olleista tekee kaupallista yhteistyötä toisen CT-jäsenen kanssa. Vuonna 2003 perustettu Crazy Town on maailman vanhimpia edelleen toiminnassa olevia yhteisöllisiä tiloja.

www.crazytown.fi

1.2.2017

 Tulosta