Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Ahkeraa mökkeilyä – Karin mieli lepää järvimaisemissa

Ahkeraa mökkeilyä – Karin mieli lepää järvimaisemissa

12.6.2019

Pitkään haaveissa ollut mökki on Karin silmäterä. Kari ajaa töiden jälkeen mökille, lämmittää saunan ja pulahtaa järveen – oli sitten kesä tai talvi.

Kesijärven kirkkaan veden pinta kimmeltää kevätauringon paisteessa. Pienet terrierit Mira ja Sara häärivät Kari Mäkisen jaloissa, kun hän kävelee pihan poikki ja sisälle mökkiin. Ollaan kuudennen mökkikesän kynnyksellä.

Karin tapauksessa mökkikausi ei kuitenkaan odota korkkaamistaan. Karin ja Soilen pientä mökkiä lämmitetään ympäri vuoden, ja pariskunta viettää siellä ahkerasti aikaa talvellakin.

– Vietämme kyllä keskivertoa enemmän aikaa mökillä. Viime vuonna olimme täällä 263 yötä, Kari laskee.

Pitkäaikainen unelma toteutui

Oma mökki oli pitkäaikainen haave. Kari halusi mökin nimenomaan Kesijärven rannalta, koska mökiltä on kätevä matka niin kotiin Riihimäelle kuin työpaikallekin.

Kesijärven maisemat olivat Karille tuttuja ennestään. Jo ennen tontin ostoa Kari vietti vapaa-aikaa saman järven rannalla. 17 vuoden ajan kesäasuntona toimi järven rannalle parkkeerattu asuntovaunu. Asuntovaunualueen kolhoosielämä kuitenkin takkuili, ja haave omasta mökistä kypsyi pikkuhiljaa.

– Kolme vuotta haimme mökkiä tältä alueelta.

Vihdoin sopiva tontti löytyi ja unelma eteni suunnitteluvaiheen kautta mökin rakentamiseen.

Ylläpitopuuhaa riittää

Mökin perustukset rakennutettiin ammattilaisilla, mutta rakennusalalla itsekin työskentelevä Kari huolehti rakennuksen sisäpuolen töistä itse. Karin yritys Kaakeli Kari Oy myy ja asentaa kylpyhuonekokonaisuuksia. Remontointitaidoista on hyötyä myös rakkaan mökin kunnostamisessa.

– Aina täällä on jotain kohennettavaa. Jostain syystä nurmikonleikkuu ja muu puuhastelu on kuitenkin miellyttävämpää täällä kuin kotipihalla, Kari naureskelee.

Vaikka ylläpitopuuhaa riittää, on mökki pääasiassa rentoutumista varten. Se tarjoaa vastapainoa työntäyteiselle arjelle.

– Työhulluksi ne on aina sanonu. Mökki merkitsee minulle rentoutumispaikkaa. Kun tulen tänne, pääsen erilailla irti arjesta ja töistä kuin kotona.

Kari on kaatanut muutamia puita pihamaalta, jotta aurinko pääsee paistamaan tontille paremmin. Nyt auringon säteet ylettyvät Karin lempipaikkaan, laiturin nokkaan.

– Kesäkuumalla laitan lepotuolin laiturille. Se on minun lempipaikkani.

Hiippailijoita pihamaalla

Vaikka mökki on vain vartin ajomatkan päästä Karin kotoa, täällä ollaan aivan toisella tavalla luonnonhelmassa. Sekä isäntää että koiria kiinnostavat mökin pihapiirissä häärivät villieläimet.

– Täällä pääsee seuraamaan kaikenlaisia luontonäytelmiä. Kerran näin kuin piisami pyydysti sukeltaen näkinkengän ja asettui jäälle syömään sitä, mutta varis tuli ja pihisti piisamin eväät!

Liikenteen melun sijasta korviin kantautuu luonnonääniä.

– Eräänä yönä emme saaneet nukuttua, kun kaulushaikara huhuili läpi yön.

Koirat Mira ja Sara juoksevat mielellään jänisten, siilien ja oravien kanssa nurmikolla kilpaa. Usein pihalle ruokailemaan saapuu tikkoja, ja on pihamaalla tavattu peurojakin.

Muita kutsumattomia vieraita alueella ei ole näkynyt, mutta mökki on varmuuden vuodeksi suojattu hälytysjärjestelmällä. Tarrat ovien pielissä kertovat pitkäkyntiselle, että tänne ei kannata yrittää. Mielenrauhaa tuovat myös rakkaan mökin kattoon asennetut palohälyttimet ja vakuutukset.

– Mökki on turvattu kaikin mahdollisin tavoin, Kari toteaa.

Vaalittuja muistoja

Muistoissa erityisen aseman ansaitsee päivä, jolloin mökki ja sauna olivat vihdoin valmiit. Kari ja Soile ovat intohimoisia saunojia.

– Paras muistoni mökiltä on se ensimmäinen kerta, kun lämmitin saunan. Emäntä oli sippi, eikä tullut mukaani saunalle. Hän on edelleen katkera siitä, että häneltä jäi yksi saunomiskerta välistä, Kari nauraa.

Sauna on sittemmin lämmennyt useita satoja kertoja, joten Soilekin on päässyt nauttimaan löylyistä ja ikkunasta avautuvasta kauniista näkymästä. Järvimaisema on pariskunnalle tärkeä, ja Kesijärvelle onkin esteetön näkymä sekä saunan että mökin ikkunoista.

Myös ensimmäinen aamu mökillä on jäänyt mieleen juuri maiseman takia.

– Meillä ei ollut vielä sälekaihtimia näissä isoissa ikkunoissa, joten kun heräsimme, näimme heti järvimaiseman.

Tutustu mökin ja vapaa-ajan asunnon vakuutuksiin.

Lue lisää

KotivakuutusMuotoiluArtikkeliKoti

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet