Ryhmäeläke on verotuksellisesti varsin edullinen ratkaisu – sekä työntekijän että työnantajan kannalta. Sen vakuutusmaksut ovat yrityksen verotuksessa vähennyskelpoisia. Myös vakuutukseen liittyvien henkivakuutus- ja työkyvyttömyysturvien maksut ovat yritykselle vähennyskelpoisia.
Työntekijän verotuksessa yrityksen maksamia vakuutusmaksuja ei lueta vakuutetun veronalaiseksi ansiotuloksi. Työntekijä voi myös täydentää eläkevakuutustaan maksamalla työnantajan maksamien vakuutusmaksujen lisäksi ns. omia maksuosuuksia.
Eläkkeen verotus
Ryhmäeläkkeen perusteella aikanaan maksettava eläke on veronalaista ansiotuloa.
Vakuutetun kuoltua kuolemantapauskorvaus maksetaan voimassa olevan edunsaajamääräyksen mukaisesti. Lähiomaisille maksetut kuolemantapauskorvaukset ovat tuloverotuksessa verovapaita ja perintöverotuksessa verottomia 35 000 euroon saakka. Aviopuolison saamasta korvauksesta on verotonta puolet, kuitenkin vähintään 35 000 euroa.
Pysyvän työkyvyttömyyden kertakorvaus on tällä hetkellä voimassaolevan verolain mukaan saajalleen veroton.
Ryhmäeläke-esitteestä löydät yksityiskohtaisempia tietoja verotuksesta.