Lakisääteinen tapaturmavakuutus on voimassa työaikana kaikkialla maailmassa. Työmatkalla on kuitenkin myös aikaa, jota tapaturmavakuutuslain mukaan ei katsota työajaksi. On myös mahdollista, että tapaturmavakuutuslain mukaan matka ei olekaan työmatka tai sairaanhoidon tarve ei johdu tapaturmasta. Lakisääteinen tapaturmavakuutus korvaa pääsääntöisesti vain paikallisen julkisen sairaanhoidon.
Sairaanhoidon taso, kulut ja saatavuus vaihtelevat eri maissa. Sen vuoksi on tärkeää, että yrityksesi huolehtii matkustavien työntekijöiden turvallisuudesta myös vapaaehtoisella matkavakuutuksella.
Fenniasta saat yrityksesi tarpeiden mukaisen matkavakuutuksen. Sopimuksen mukaan se voi kattaa vain työ- ja virkamatkat tai myös työntekijän omat lomamatkat.
Matkavakuutus sisältää
Esimerkiksi matkustajavakuutuksella varmistat työntekijöillesi tehokkaan sairaanhoidon. Lisäksi se korvaa mahdollisen sairaankuljetuksen kotimaahan sekä matkan peruuntumis- ja keskeytymiskuluja. Vakuutuksen perusteella maksetaan myös korvausta menetetyistä matkapäivistä.
Laajimmillaan matkavakuutus sisältää matkustajavakuutuksen ja matkatavaravakuutuksen. Yritys voi ottaa näistä myös vain toisen. Matkatavaravakuutukseen sisältyy aina myös matkustajan vastuuvakuutus ja matkustajan oikeusturvavakuutus.
Yrityksen matkavakuutus voi olla
- virkamatkavakuutus, joka on voimassa matkustavan henkilöstön työ- ja virkamatkoilla, joista yritys maksaa päiväkorvausta tai muuta matkustuskorvausta.
- henkilökohtainen jatkuva matkavakuutus, joka on voimassa nimetyille henkilöille. Sopimuksen mukaan se voi kattaa myös työntekijän lomamatkat. Vakuutus on voimassa Suomesta alkavilla matkoilla enintään kolme kuukautta kunkin matkan alkamisesta.
- määräaikainen matkavakuutus jos matkustaa harvoin, esimerkiksi kerran vuodessa. Tällöin vakuutuksen voi ottaa kutakin matkaa varten erikseen.
- komennusmatkavakuutus, joka on kattava turva ulkomaan komennukselle lähetetyille työntekijöille. Se on voimassa komennuksen aikana kaikkialla maailmassa. Vakuutettuina voivat olla myös työkomennuksella mukana oleva puoliso ja lapset. Vakuutus kattaa haluttaessa myös terveydenhoitokuluja komennuksen aikana.
Lisää tietoa näistä vakuutuksista saat esitteestä.
Ota yhteys Fennian asiantuntijaan
