Kaukomaille matkustettaessa matkavakuutus on useimmille itsestään selvä hankinta, mutta lyhyillä reissuilla se unohtuu huomattavasti helpommin. Matkavakuutus on hyödyllinen turva silloinkin, kun matkustaa kotimaassa tai tekee päiväristeilyn vaikkapa Tallinnaan tai Tukholmaan.
Fennian matkavakuutus koostuu matkustajavakuutuksesta ja matkatavaravakuutuksesta. Ne voi ottaa joko yhdessä tai erikseen.
– Vakuutuksen voi ottaa jatkuvana tai määräaikaisena. Määräaikainen matkavakuutus kattaa automaattisesti myös kotimaanmatkat, jatkuva matkavakuutus puolestaan kattaa ulkomaan matkat. Fennian sopimusasiakkaat voivat myös valita matkavakuutuksen, joka kattaa sekä koti- että ulkomaan matkat, kertoo tuotepäällikkö Terhi Aapro Fenniasta.
Vakuutus korvaa peruuntuneen matkan
Matkustajavakuutus on hyvä turva kotimaassakin. Jos matka keskeytyy vakavan sairastumisen tai tapaturman vuoksi tai sille ei päästä lähtemään lainkaan, matkustajavakuutus korvaa matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä aiheutuneet kulut. Matkan peruuntuessa myös matkanjärjestäjä voi korvata kuluja, jolloin vakuutus ei luonnollisestikaan korvaa niitä uudelleen.
– Matkavakuutuksen voi ottaa joko yhdelle nimetylle henkilölle tai samalla kertaa koko perheelle. Jos vakuutus on otettu yhdelle henkilölle, vakuutettuna on vain vakuutuskirjassa mainittu henkilö. Kun vakuutus on otettu perheelle, vakuutettuina ovat vakuutuksenottaja itse sekä hänen kanssaan matkan alkamishetkellä samassa taloudessa vakinaisesti asuvat henkilöt, Aapro selventää.
Tuomisille rahat uuteen reissuun
Tuomisen perhe oli varannut kevättalveksi viikon laskettelureissun Leville. Neljän hengen mökkimajoitus maksoi reippaasti yli tuhat euroa, ja junamatka neljälle hengelle ja autolle teki sievoisen summan lisää. Matkaa oli suunniteltu ja odotettu kauan.
Juuri ennen lähtöä perheen nuorimmainen sairastui rajuun influenssaan. Kurjan olon lisäksi poikaparka suri menetettyä matkaa.
Pelastukseksi muodostui kotimaassakin voimassa oleva koko perheen kattava matkavakuutus. Tuomisen perhe pystyi varaamaan uuden reissun, kun Fennia korvasi matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut.
Nopeasti hoitoon matkavakuutuksen turvin
Pikkureissuilla ja kotimaan matkoillakin sattuu ja tapahtuu tiuhaan tahtiin. Jos sairastuu tai joutuu tapaturmaan, matkavakuutus korvaa yksityisten lääkäripalvelujen käytön, jolloin avun saa nopeasti ja vaivattomasti.
– Kotimaanmatkalla voimassa oleva vakuutus kattaa vahingot silloin, kun matka suuntautuu vähintään 50 kilometrin päähän asunnosta, työpaikasta, opiskelupaikasta tai vapaa-ajan asunnosta, Aapro täsmentää.
Villen olkapää nopeasti kuntoon
Pari vuotta sitten Ville lähti kavereidensa kanssa lautailemaan Helsingistä Tahkolle. Yksi hyppy muuten onnistuneiden hyppyjen sarjassa ei mennytkään ihan niin kuin piti, ja Ville satutti olkapäänsä.
Kun Ville muutti kotoa opiskelemaan, hänen vanhempansa antoivat tupaantuliaislahjaksi kattavan vakuutuspaketin. Sillä hetkellä Ville ei oikein osannut arvostaa lahjaa, mutta nyt se nousi arvoon arvaamattomaan.
Ville käytti yksityisiä lääkäripalveluja vakuutuksen turvin. Jonottaminen julkisen puolen magneettikuvaukseen ja leikkaukseen olisi kestänyt useita viikkoja, jopa kuukausia, mutta yksityisellä puolella Villen olkapää oli kuvattu ja leikattu alle kahdessa viikossa. Vakuutus korvasi myös lääkkeet ja fysikaalisen hoidon. Paraneminen pääsi käynnistymään nopeasti, ja Ville oli takaisin rinnekunnossa vielä saman talven aikana.
Laukku voi lähteä lähelläkin
Varkauksilta ja vahingoilta ei aina välty pikkureissuillakaan. Siksi matkavakuutukseen on hyvä sisällyttää myös matkatavaravakuutus, joka turvaa matkatavarat esimerkiksi varkauden ja rikkoutumisen varalta.
– Lyhyilläkin ulkomaan matkoilla, vaikkapa päiväristeilyllä Tukholmaan tai Tallinnaan, voi sattua ja tapahtua kaikenlaista, muistuttaa Aapro.
Ihmiset ajattelevat helposti, ettei matkatavaravakuutus päivämatkoilla ole niin tärkeä, koska matkatavarat eivät ole kovinkaan arvokkaat.
– Kannattaa miettiä uudemman kerran, esimerkiksi pelkät silmälasit voivat olla monen sadan euron arvoiset. Lisäksi matkatavaravakuutusta ottaessaan kannattaa miettiä, minkä ylärajan määrittelee korvaukselle. Alhainen yläraja, esim. 500 euroa, ei usein ole riittävä, Aapro tietää kertoa.
Leenan varastettu laukku korvattiin
Leena oli päiväristeilyllä Tallinnassa. Hänen laukkunsa lähti ruuhkassa voron matkaan. Leena teki rikosilmoituksen poliisilaitoksella, josta hän sai myös soittaa, kännykkä kun meni laukun mukana.
Leena soitti Fennian matkavakuutukseen liitettyyn palveluun, SOS-Internationalin numeroon, josta hän sai tarkat neuvot, miten toimia ja miten päästä kotiin ilman rahaa, passia ja matkalippua. SOS-International palvelee ympäri vuorokauden monella kielellä, myös suomeksi ja ruotsiksi.
Leenalla ei omasta mielestään ollut mukana mitään kovin arvokasta. Matkavakuutuksen ottaminen olisi jopa saattanut unohtua, onnekseen hänellä oli kuitenkin Fennian jatkuva matkavakuutus.
Kuitenkin, kun Leenan varastetut tavarat käytiin läpi Fennian korvauskäsittelyssä, niiden arvo nousi reippaasti yli tuhannen euron. Käteistä, ellei se ole ollut lukkojen takana, vakuutus ei korvaa. Mutta matkavakuutus korvasi Leenalle kännykän, kameran, passin, silmälasit, matkalipun, laukun sekä pankki- ja luottokorttien uusimiskulut.
Turvallista matkaa!
Lisätietoa Fennian matkavakuutuksesta