Maistissa ajavia enemmän
Rattijuopumuksen määrä ei ole viime vuosina muuttunut viime vuosina. Kuitenkin kuljettajien, jotka ovat nauttineet alkoholia alle rattijuopumusrajan, osuus on 85 % korkeampi kuin kymmenen vuotta sitten.
Liikenteessä joka 550. autonkuljettaja on rattijuoppo. Joka sadas ajaa maistissa. Samanaikaisesti liikenteen määrä pääteillä on kasvanut kolmen prosentin vuosivauhdilla, joten teillämme liikutaan alkoholia nauttineena aikaisempaa enemmän.
Onnettomuudet
Liikenteessä kuolleista noin 20 prosenttia saa surmansa rattijuopumusonnettomuuksissa. Näissä kuolee vuosittain noin 80 ja loukkaantuu lähes 1000 henkeä.
Suuri osa rattijuopumusonnettomuuksista sattuu viikonloppuisin ja yön tunteina kesällä ja alkusyksystä. Tavallisimmin kyseessä on ulosajo tai kohtaamisonnettomuus. Seuraukset ovat keskimääräistä vakavammat mm. siksi, että rattijuoppo ei yleensä käytä turvavyötä.
Riskit kasvavat
Jo pienikin veren alkoholipitoisuus heikentää ajokykyä ja lisää todennäköisyyttä joutua onnettomuuteen. Kun veren alkoholipitoisuus on yli 0,5 promillea, onnettomuusriski kasvaa voimakkaasti ja 1,6 promillen rajan ylittyessä kuljettajan onnettomuuteen joutumisen todennäköisyys on noussut jo 40-kertaiseksi selvään kuljettajaan verrattuna.
Puhalluttaminen
Suuri kiinnijoutumisriski on keskeisin keino rattijuoppouden vähentämiseksi. Vuosittain poliisi puhalluttaa lähes 2 miljoonaa kuljettajaa. Kiinni jää yli 20 000 rattijuoppoa. Huomattava osa rattijuopoista kärähtää silti edelleen ajotapavirheiden, liikennevahinkojen ja liikennerikkomusten seurauksena.
Lähde: Liikenneturva