Lomakausina murtovarkaat liikkuvat enemmän. Huomioi alla olevat 7 kohtaa, jotta voit lomailla huoletta.
1. Älä jätä kotiasi asumattoman näköiseksi
Murtovarkaat tarkkailevat asuntojen jäämistä tyhjiksi erityisesti pientaloalueilla. Jos asunto on tyhjillään lomalla, kannattaa esimerkiksi pyytää naapuria tai ystäviä tyhjentämään postilaatikko säännöllisesti.
Samalla kun joku käy kastelemassa kukat sisällä, on syytä kastella myös pihakasvit ja nurmikot. Kulottunut piha kielii asukkaiden poissaolosta.
2. Pyydä naapureita tarkkailemaan ympäristöä
Pientaloalueilla auttaa paljon, jos naapuruston paikalla olevat asukkaat tarkkailevat ympäristöä ja puuttuvat tarvittaessa epäilyttävien liikkujien tekemisiin. Vastavuoroinen auttaminen kannattaa.
3. Älä jätä puhelinvastaajaan viestiä, jossa kerrot olevasi lomalla
Puhelinvastaajassa tai yhteisöpalveluissa (esim. Facebook) oleva tieto lomasta voi olla kuin kutsu varkaille.
4. Merkitse omaisuutesi
Merkintävälineitä saa lainaksi esimerkiksi omalta vakuutusyhtiöltä tai paikalliselta poliisilta. Omaisuuden merkitsemisestä kertova tarra on lisäksi kiinnitettävä kodin ovenpieleen. Merkittyä omaisuutta on pimeillä markkinoilla huomattavasti vaikeampi saada kaupaksi kuin merkitsemätöntä.
5. Lukitse ovet ja ikkunat
Ovet on syytä laittaa takalukkoon tai lukita turvalukolla. Mitään ikkunoita tai luukkuja ei saa jättää auki tai raolleen. Varas ei parempaa toivo kuin pientäkin työnsä helpottamista.
6. Torju palo- ja vuotovahingot
Sähkölaitteista on sammutettava virta. Pesukoneiden, pesualtaiden ja suihkujen hanat on suljettava. Pieni tarkistushetki ennen kotoa lähtöä säästää lomalaisen piinallisesti pohtimasta, jäikö silitysrauta päälle.
7. Anna ammattilaisen vartioida kotiasi ja hanki turvajärjestelmä