Veneen Ykkösturva on Fennian uusi perämoottoriveneille tarkoitettu vakuutus. Se on helppo ja kattava tapa turvata perämoottorivene edullisesti. Vakuutus hinnoitellaan pelkästään veneen moottorin ja varusteiden arvon sekä moottorin tehon perusteella.
Veneen Ykkösturva sopii pienille ja keskisuurille perämoottoriveneille, joiden moottorin teho on 5–150 hevosvoimaa. Veneen ja moottorin arvo varusteineen voi olla enintään 40 000 euroa. Veneen Ykkösturva kattaa kaikki yleisimmät venevahingot, kuten karilleajon, pohjakosketuksen, yhteentörmäyksen, varkaus-, ilkivalta- ja palovahingot sekä veneilijän vastuuvahingot.
– Halusimme tehdä toimivan ja kattavan vakuutuksen suosituille veneille, joita on paljon suomalaisissa mökkilaitureissa ja satamissa, kertoo tuotepäällikkö Kasper Lundström.
Venevahinkojen määrä on kasvanut Suomessa usean vuoden ajan. Eniten korvataan karilleajo- ja varkausvahinkoja. Poliisin tietoon tulee vuosittain lähes 2000 perämoottorivarkautta. Veneilijät ostavat aiempaa tehokkaampia ja kalliimpia moottoreita, minkä seurauksena myös perämoottorivarkauksien korvausmäärät ovat nousseet.
Veneilijä voi itse ehkäistä perämoottorivarkauden lukitsemalla moottorin luokan 3 perämoottorilukolla. Jos moottori kuitenkin varastetaan, Fennia ei peri veneen omistajalta omavastuuta, jos perämoottori on ollut lukittuna hyväksytyllä lukolla.
Veneen Ykkösturvan ennakkomyynti alkaa Venemessuilla 14.2. ja varsinainen myynti 20. 2. Myöhemmin tänä vuonna Veneen Ykkösturvan voi ostaa myös hyvin varustelluista veneliikkeistä.
Lisätietoja:
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
Tuotepäällikkö Kasper Lundström, puh. 040 775 5640
kasper.lundstrom@fennia.fi
10.2.2012