Pirkanmaalla hyvä myyntitulos ja kannattavuus
– Vuosi 2009 oli vahinkovakuutusten osalta Fennian Pirkanmaan alueella hyvä. Myös koko ensimmäinen vuosikymmen 2000-luvulla on ollut suotuisa; olemme tuplanneet maksutulon 32 miljoonaan euroon, kertoo Fennian Pirkanmaan aluejohtaja Aki Selkee.
Vahinkovakuutus
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennialla oli poikkeuksellisen hyvä vuosi
Onnistuminen perusliiketoiminnassa sekä sijoitustoiminnassa nostivat koko Fennian liikevoiton historiallisen korkeaksi. Yhtiön liikevoitto oli 69 miljoonaa euroa (liiketappio 30 milj. euroa). Suotuisan vahinkokehityksen ja toteutettujen riskienhallintatoimenpiteiden johdosta kannattavuutta kuvaava yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua parani 94,1 prosenttiin (101,4 %). Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle oli 11,5 % (-3,8 %).
Fennia sai Pirkanmaalla ennätysmäärän uusia asiakkaita
Pirkanmaa menestyi vahinkovakuutuksissa hyvin vuonna 2009. Fennia sai Pirkanmaan alueella viime vuonna 295 uutta yrittäjäasiakasta, mikä on kaikkien aikojen ennätys, kuten myös 1300 uutta kotitalousasiakasta.
Myyntitulos ja kannattavuus olivat hyviä.
– Olemme tehneet kymmenen vuotta urakalla riskienhallintatyötä yhdessä asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi murron yhteydessä käymme asiakkaan kanssa läpi tulevaisuuden ennakoivaa turvallisuutta emmekä pelkästään keskity korvaamaan tapahtunutta. Tämä onkin vähentänyt korvausmenoja ja parantanut kannattavuutta, sanoo Selkee.
– Maksutulon kehityksessä jäimme viime vuonna hieman tavoitteista, koska asiakaskuntaamme ja alueen talouteen vaikuttivat vientimarkkinoiden pysähtyminen ja kiristyvä kansainvälinen kilpailu, Selkee jatkaa.
Lisätietoja:
- aluejohtaja Aki Selkee, puh. 010 503 2463 ja 0400 781 697, Fennian Pirkanmaan alue
Fennia – vakuuttamisen erikoisliike
Fennia on keskinäinen, asiakkaiden omistama vahinkovakuutusyhtiö. Fennia kuuluu Fennia-ryhmään, joka tarjoaa yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille kaikki niiden tarvitsemat vakuutuspalvelut. Fennia-ryhmään kuuluvat vahinkovakuutusyhtiö Fennia, työeläkeyhtiö Eläke-Fennia ja henkivakuutusyhtiö Henki-Fennia. Yhdessä Fennia-ryhmä tarjoaa asiakkailleen monipuolista asiantuntija-apua vakuutusasioiden hoidossa, riskienhallinnassa, säästämisessä sekä työhyvinvoinnin edistämisessä.
9.3.2010