På svenska  › Briefly in English  › Sivukartta  Etsi:
Fennia
Kodin, perheen ja auton vakuutukset.
Yrityksen ja yrittäjän vakuutukset.
Vuokrattavat toimitilat.
Fennia, Henki-Fennia, Eläke-Fennia, Fennia Varainhoito
Fennia
Henki-Fennia
Fennia Varainhoito
Eläke-Fennia
Rekrytointi
Vuokrattavat tilat
Mediapalvelut
Asiakaslehti
Tiedotteet
Työturvallisuus tutuksi kesätyöntekijälle
Ajankohtaista
EtusivuFennia-ryhmäTiedotteetFennian Lounaisen alueen vuosi 2009

Fennian Lounaisen alueen vuosi 2009

Lounainen alue vahvisti asemaansa kotitalouksien vakuuttajana

– Olemme tyytyväisiä, että yritysten ja yrittäjien ohella yhä useampi henkilö- ja perheasiakas valitsi viime vuonna Fennian vakuutusyhtiökseen, Lounaisen alueen aluejohtaja Risto Lindström sanoo.

– Saimme vuoden 2009 aikana lähes 1400 uutta henkilö- tai perheasiakasta, ja Fenniaan vakuutusturvansa keskittäneiden kotitalousasiakkaiden määrä kasvoi alueellamme yli tuhannella.

Vahinkovakuutus

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennialla oli poikkeuksellisen hyvä vuosi

Onnistuminen perusliiketoiminnassa sekä sijoitustoiminnassa nostivat koko Fennian liikevoiton historiallisen korkeaksi. Yhtiön liikevoitto oli 69 miljoonaa euroa (liiketappio 30 milj. euroa). Suotuisan vahinkokehityksen ja toteutettujen riskienhallintatoimenpiteiden johdosta kannattavuutta kuvaava yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua parani 94,1 prosenttiin (101,4 %).  Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle oli 11,5 % (-3,8 %).

Lounaisella alueella vältyttiin suurilta yritysvahingoilta

Taantuma vaikutti Lounaisella alueella vahinkovakuutuksen maksutulon kehitykseen varsinkin yrityssegmentissä, jonka osalta maksutulo pysyi melko tarkasti vuoden 2008 tasolla. Sen sijaan kotitalouspuolella maksutulo kasvoi lähes 3 %.

Alueen korvausmenot olivat yhteensä noin 18,3 miljoonaa euroa, mikä oli noin 0,5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Korvausten määrään vaikutti osaltaan, että alueen asiakkaille sattui viime vuonna selvästi tavallista enemmän asunto- ja vapaa-ajan rakennusten paloja.

Yritysvakuutuksista maksettujen korvausten määrä sen sijaan pieneni jonkin verran. Se johtui suurelta osin siitä, että yritystoiminnan tuotanto-, kuljetus- ja muut volyymit pienenivät taantuman vuoksi. Lounainen alue välttyi viime vuonna myös suurilta yritysten palo- tai muilta vahingoilta.

Henkivakuutus

Lounaisella alueella henkivakuutusten myynti pysyi lähes samalla tasolla kuin vuonna 2008, vaikka taloudellinen tilanne oli haastava.

– Autamme asiakkaitamme vahvistamaan taloudellista turvaansa käyttämällä henkilö- ja perheasiakkaidemme kanssa uutta palvelumalliamme. Sen avulla saamme kartoitettua järjestelmällisesti ja kattavasti asiakkaan henkilöriskit ja henkilövakuutustarpeet, toteaa Risto Lindström. 

Eläkevakuutus

Lounainen alue menestyi hyvin sekä TyEL-vakuutusten uusmyynnissä että siirroissa. Alue voitti TyEL-vakuutusten siirroissa nettomääräisesti sekä vakuutusten määrällä että työsuhteilla mitaten.

YEL-uusmyynti onnistui hyvin, ja alue sai kaikkiaan 234 uutta YEL-vakuutettua yrittäjäasiakasta.


Lisätietoja:

  • aluejohtaja Risto Lindström, puh. 010 503 2265 ja 040 865 8706 Fennian Lounainen alue

 

Fennia – vakuuttamisen erikoisliike
Fennia on keskinäinen, asiakkaiden omistama vahinkovakuutusyhtiö. Fennia kuuluu Fennia-ryhmään, joka tarjoaa yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille kaikki niiden tarvitsemat vakuutuspalvelut. Fennia-ryhmään kuuluvat vahinkovakuutusyhtiö Fennia, työeläkeyhtiö Eläke-Fennia ja henkivakuutusyhtiö Henki-Fennia. Yhdessä Fennia-ryhmä tarjoaa asiakkailleen monipuolista asiantuntija-apua vakuutusasioiden hoidossa, riskienhallinnassa, säästämisessä sekä työhyvinvoinnin edistämisessä.

9.3.2010

Nainen puhelimessa
Tutustu
Fennia-ryhmä
Fennia
Henki-Fennia
Eläke-Fennia
Mediapalvelut
Tee sähköisesti
Kotitalousasiakkaan yhteydenottopyyntö
Yritysasiakkaan yhteydenottopyyntö
© Fennia-ryhmä Oikeudellista tietoa palvelusta
Etusivulle Yhteystiedot Lomakkeet ja esitteet Laske ja osta Fennia Online