(Tiedotteessa esitetyt tilinpäätöstiedot ovat tilintarkastamattomia.)
Kuudetta vuotta peräkkäin Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia kasvatti markkinaosuuttaan. Hyvän vakuutusteknisen tuloksen myötä kannattavuus parani tuntuvasti. Finanssikriisin mukanaan tuoma sijoitusmarkkinoiden alamäki vei Fennian sijoitustuloksen negatiiviseksi ja yhtiön tuloksen tappiolle.
– Ilman sijoitusmarkkinoiden romahdusta Fennian tulos vuodelta 2008 olisi ollut erinomainen. Kaikki varsinaista vakuutusliiketoimintaa kuvaavat luvut ovat parantuneet edellisestä vuodesta, summaa vuotta 2008 toimitusjohtaja Antti Kuljukka.
Vakuutustoiminta
Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksutulo oli 347 miljoonaa euroa (330 milj. euroa). Ensivakuutuksen maksutulo oli 346 miljoonaa euroa (329 milj. euroa), jossa kasvua oli 5,0 prosenttia. Fennian markkinaosuus jatkoi siis edelleen kasvuaan – jo kuudetta vuotta. Vakuutusalan ennakkotietojen mukaan Fennian alaa suurempi kasvu nostaa markkinaosuuden 10,6 prosenttiin (10,5 %).
Liikekulusuhde säilyi edellisen vuoden tasolla ollen 20,4 prosenttia. Kannattavuustoimenpiteiden ja suotuisan vahinkokehityksen johdosta kannattavuutta kuvaava yhdistetty kulusuhde parani merkittävästi 101,4 prosenttiin (108,3 %). Vahinkojen osuus kulusuhteesta oli 73,3 prosenttia (80,9 %) ja liikekulujen sekä korvausten käsittelykulujen osuus 28,1 prosenttia (27,4 %).
Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksutulo oli 88 miljoonaa euroa (82 milj. euroa). Edelliseen vuoteen kasvua oli 7,3 prosenttia. Fennia on viime vuosina menestynyt lakisääteisten tapaturmavakuutusten siirtoliikenteessä hyvin sekä siirtyneiden työntekijöiden määrällä että vakuutusmaksutulolla laskettuna.
Sijoitustoiminta
Koko vuoden sijoitustuotto asettui loppuvuoden osakekurssien jyrkästä laskusta huolimatta hyvälle tasolle suhteessa kilpailijoihin. Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle oli -3,8 prosenttia (4,3 %). Yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin oli -44 miljoonaa euroa (48 milj. euroa).
Tulos ja vakavaraisuus
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian liiketappio vuodelta 2008 oli -30 miljoonaa euroa (liikevoitto 10 milj. euroa). Huomattavasti parantunut vakuutustekninen tuloskaan ei pystynyt korjaamaan finanssikriisin aiheuttamia suuria sijoitustoiminnan tappioita.
Sijoitusmarkkinoiden poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen Fennian toimintapääoma aleni 153 miljoonaan euroon (218 milj. euroa) ja sen myötä myös vakavaraisuuspääoma aleni 338 miljoonaan euroon (400 milj. euroa). Yhtiön vakavaraisuutta kuvaava vastuunkantokyky oli 101 prosenttia ja vakavaraisuus edelleen varsin turvaava.
Vakuuttamisen erikoisliikkeessä hyvä henki
Tilinpäätöslukujen lisäksi Fennian aktiivista otetta kuvaavat yhtiön henkilöstötyytyväisyystutkimuksen tulokset. Tulokset ovat hyvät ja henkilöstötyytyväisyys korkealla tasolla. Tutkimuksen vastausprosentti oli yli 85 prosenttia vajaan tuhannen hengen kokonaisjoukosta.
– Tulokset kertovat fennialaisten vahvasta halusta vaikuttaa yhtiön toimintaan ja yhteiseen työilmapiiriin. Erityisen iloinen olen siitä, että tässä haastavassa tilanteessakin meillä on Fenniassa hyvä tekemisen meininki", hehkuttaa Kuljukka.
Uusi pääkonttori Pasilan Visio lisää avoimuutta ja ihmisten kohtaamisia
Fennian pääkonttori ja pääkaupunkiseudulla toimivat alueorganisaatiot muuttivat uuteen pääkonttoriin, Pasilan Visioon, heti vuoden 2009 alussa. Pääsuunnittelijana toimineen arkkitehti Mauri Tommilan suunnittelema talo on uuden, rakennettavan Keski-Pasilan alueen ensimmäinen maamerkki. Talon suunnittelussa on lähtökohtana ollut avoimuus, ajattomuus, nykyaikaisen tekniikan käyttö ja muuntojoustavuus. Laadukas toteutus, joka kestää aikaa, luo tiloihin yhtenäisen ja nykyaikaisen kokonaisilmeen. Vakuuttamisen erikoisliikkeenä Fennialle on ollut tärkeää pääkonttorin rakentamisessa myös turvallisuus ja riskienhallinta.
Sisustusarkkitehti Päivi Bergroth on työryhmineen vastannut edustustilojen sisustuksen suunnittelusta ja Pearco Oy:n Janne Keihokari on tehnyt työtilojen sijoittelu- ja sisustussuunnittelun. Rakennusurakoitsijana on ollut Oy Alfred A. Palmberg Ab.
Yhteistyössä Handelsbankenin kanssa löydetty hyvät toimintamallit
Fennia ja Handelsbanken Suomi aloittivat yhteistyön pankki- ja vakuutuspalveluiden tarjonnassa alkuvuodesta 2007. Sopimus tuo etuja asiakkaille, jotka keskittävät vakuutuksensa ja pankkipalvelunsa Fenniaan ja Handelsbankeniin. Paikalliseen Fennian ja Handelsbankenin konttoreiden väliseen yhteistyöhön perustuva toiminta on vuoden 2008 aikana syventynyt ja löytänyt kullekin paikkakunnalla sopivat toimintamuodot. Kokemukset yhteistyöstä ovat hyviä ja asiakaspalaute on ollut myönteistä.
Vuoden 2009 näkymät
Haastavinakin aikoina Fennia jatkaa aktiivisesti yhtiön ja sen vakuutustuotteiden kehittämistä. Siitä hyvänä esimerkkinä on Fennian yritysasiakkaiden henkilöstön etupaketti. Etupaketin avulla työnantaja voi tarjota myös henkilökunnalleen mahdollisuuden korkeatasoiseen vakuutuskokonaisuuteen varsin huokeaan hintaan.
Fennia jatkaa suomalaisen yrittäjyyden tukemista
Vuonna 2008 vietettiin Fennian ja yrittäjäjärjestön yhdessä perustaman Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon 40-vuotisjuhlia. Palkinnolla halutaan nostaa yrittäjyyden arvostusta ja kannustaa ihmisiä yrittämään. Palkintoja on luovutettu vuosien aikana yhteensä 180 kappaletta yrityksille ja ihmisille, joiden merkitys ja työpanos suomalaisen yrittäjyyden edistämisessä on ollut merkittävä. Palkinnosta on muodostunut arvostettu kunnianosoitus yrittäjäkuntaa kohtaan, ja sellaisena sen halutaan jatkuvan tulevinakin vuosikymmeninä.
Fennia tarjoaa Suomen Yrittäjien jäsenille entistä kattavammat jäsenedut vuoden 2009 alusta alkaen. Yhdessä yrittäjäjärjestön kanssa uudistettu Yrittäjän etupaketti sisältää yrityksen ja sen toimintaan liittyvien vakuutusetujen lisäksi etuja myös yrittäjän perheen ja kodin sekä yrityksen henkilöstön vakuutuksiin.
Alkuvuodesta 2009 Fennia on jo ehtinyt palkitsemaan muotoiluosaamista kymmenettä kertaa jaetulla Fennia Prize -palkinnolla. Fennia perusti yhdessä Suomen Taideteollisuusyhdistyksen kanssa nykyisen Fennia Prize’n edeltäjän Pro Finnish Design -palkinnon vuonna 1990. Tavoitteena oli edistää muotoilun käyttöä myös pienemmissä yrityksissä ja auttaa pk-yrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä. Tavoite on edelleen sama. Fennia-ryhmä haluaa tukea suomalaista yritystoimintaa ja olla omalta osaltaan vahvistamassa sen kilpailukykyä. Fennia Prize -muotoilukilpailuun on osallistunut kilpailukausien aikana lähes 700 eri tuotetta.
– Suomi ja me suomalaiset tarvitsemme yrittäjiä. Taantuman aikana suomalaiset yrittäjät pitävät vakautta yllä. Yrittäjät luovat aktiivisuutta talouteen ja luottamusta tulevaisuuteen. Nyt tarvitaan suomalaista yrittäjyyttä, joka pitää tuotannon käynnissä, kansantalouden rattaat pyörimässä ja luottaa tulevaisuuteen. Erityisesti nyt pitää luottaa suomalaiseen yrittäjyyteen ja käyttää kaikki mahdollisuudet tukea sitä, sanoo toimitusjohtaja Kuljukka.
Liitteet:
Tunnusluvut ja tulosanalyysi 2008 (pdf)
Tuloskalvot (pdf)
Lisätietoja:
- toimitusjohtaja Antti Kuljukka, puh. 010 503 6600
- viestintäjohtaja Pia Pohja, puh. 010 503 5345
10.3.2009