Vahinkorikas alkuvuosi haastoi Fennian
– Haastavat sääolosuhteet ja tammikuun kova pakkasjakso aiheuttivat normaalia enemmän vahinkoja, joka näkyy vakuutusteknisessä katteessamme. Suomalaisten yritysten lomautukset ja irtisanomiset painoivat maksutuloamme samalla lailla kuin 90-luvun lamassa. Tulevaisuuteen tähtäävä kehitystyö on jatkunut alkuvuoden aikana suunnitelmiemme mukaisesti, toteaa toimitusjohtaja Antti Kuljukka alkuvuodesta.
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian ensivakuutuksen maksutulo alkuvuodelta oli 232 miljoonaa euroa (244 milj. euroa) ja aleni 4,9 prosenttia. Reaalitalouden haasteet ovat heijastuneet Fennian asiakaskantaan. Vaikutus maksutulon kehitykseen on ollut ennakoitua voimakkaampaa. Yhtiön yhdistetty kulusuhde (ilman perustekorkokulua) nousi tuntuvasti 114,3 prosenttiin (99,5 %), josta vahinkosuhde oli 90,7 prosenttia (78,6 %) ja liikekulusuhde 23,6 prosenttia (20,9 %).
Yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto oli 2,0 prosenttia (11,5 % 12/2009). Sijoituskanta oli kesäkuun lopussa käyvin arvoin 1.224 miljoonaa euroa (1.180 milj. euroa 12/2009).
Yhtiön tulos tasoitusmäärän muutoksen jälkeen oli 13 miljoonaa euroa (27 milj. e). Vakavaraisuuspääoma oli 454 miljoonaa euroa (462 milj. euroa 12/2009). Vastuunkantokyky (vakavaraisuuspääoma suhteessa vakuutusmaksutuottoihin) oli 140,1 prosenttia (138,5 % 12/2009).
– Vaikka alkuvuosi on Fennialle ollut haasteellinen, Suomen teollisuuden elpyminen tulee näkymään myös meidän maksutulossamme positiivisesti. Tulemme jatkamaan määrätietoista kehitystyötä varmistaaksemme korkeatasoisen ja ammattitaitoisen asiakkaidemme palvelun, sanoo Kuljukka.
Henki-Fennian tulos tyydyttävä
– Henkivakuutusmarkkinat ovat alkuvuoden aikana kasvaneet poikkeuksellisen suurten eläkevastuusiirtojen ja sijoitusvakuutuksien myynnin vahvistumisen myötä. Henki-Fennian asema on näissä olosuhteissa heikentynyt, koska alan kasvu on pääosin sellaisissa liiketoiminta-alueissa, jotka eivät ole Henki-Fennian pääliiketoimintaa. Toimintamme painottuu yrittäjien ja yritysten henkilöriskien hallintaan ja vakuutuksellisen varainhoidon palveluun, kuvaa Henki-Fennian toimitusjohtaja Seppo Rinta alkuvuoden toimintaa.
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian vakuutusmaksutulo alkuvuodelta laski 29 miljoonaan euroon (37 milj. euroa). Yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto oli 2,3 prosenttia (10,7 % 12/2009). Sijoitusomaisuus oli kesäkuun lopussa käyvin arvoin 601 miljoonaa euroa (601 milj. euroa 12/2009). Lisäksi sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevia varoja oli 259 miljoonaa euroa (244 milj. euroa 12/2009).
Henki-Fennian liikekulut kasvoivat 4,2 miljoonaan euroon (3,5 milj. euroa) lähinnä myyntiorganisaation vahvistamisen vuoksi.
Henki-Fennian liikevoitto oli 9 miljoonaa euroa (15 milj. euroa). Vakavaraisuuspääoma nousi 99 miljoonaan euroon (93 milj. euroa 12/2009) ja vakavaraisuusaste nousi 17,0 prosenttiin (16,0 % 12/2009).
– Asiakasyritysten keskuudessa elpynyt kiinnostus vapaaehtoiseen eläkesäästämisen ja henkilöriskien hallintaan on lupaavaa. Myös keväällä uudistettu myyntiorganisaatio ja yhteistyökumppaneiden kasvanut aktiivisuus luo hyvän pohjan loppuvuodelle, sanoo Rinta.
Liitteet:
Fennian tulosanalyysi ja tunnusluvut 30.6.2010 (pdf)
Henki-Fennian tulosanalyysi ja tunnusluvut 30.6.2010 (pdf)
Lisätietoja:
- Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka, puh. 010 503 6600
- Henki-Fennian toimitusjohtaja Seppo Rinta, puh. 010 503 7908
- viestintäjohtaja Eliisa Anttila, puh. 010 503 6961 tai 040 868 5385
16.8.2010