Jenika Huhtakangas, myyntineuvottelija, Fennia
Urani Fenniassa alkoi kirjaimellisesti koulunpenkiltä, sillä tarvitsin alun perin harjoittelupaikan opintojeni vuoksi. Mielikuvani yhtiöstä muuttui harjoittelun myötä kertaheitolla, sillä luulin Fennian olevan pelkästään yritysten vakuutusyhtiö, mutta näinhän ei todellakaan ole.
Ennen Fenniaa olin toiminut monenmoisissa asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissä. Saatuani jalan oven väliin hurahdin kuitenkin vakuutusmaailmaan täysillä ja nyt toimin Ylöjärven toimipisteessä kotitalousasiakaspuolen myyntineuvottelijana.
Kun työpäivä alkaa, avaan konttorin ja tarkistan päivän tehtävät kalenteristani. Muilta osin asiakastapaamiset ja -puhelut määrittävät sen, millainen päivästä lopulta tulee. Se on kuitenkin varmaa, ettei viikkoon mahdu kahta samanlaista päivää.
Koulutukseltani olen lopputyötä vaille valmis liiketalouden tradenomi. Opinnot ovat tuoneet paljon konkreettista kokemusta, sillä ne valmentavat nimenomaan työelämää varten. Sen olen silti huomannut, että varsinaisen työn oppii vasta käytännössä.
Nautin siitä, että saan kohdata työssäni paljon erilaisia ihmisiä. Haasteelliseksi työn tekee se, että vakuutusalalla riittää opittavaa – halutessaan vaikka joka päiväksi.
Tulevaisuuden mahdollisuudet ovat Fenniassa moninaiset. Henkilökohtaisella tasolla koen sellaiseksi Ylöjärven Kauppakeskus Elossa sijaitsevan uuden toimipisteen kehittämisen ja "lentoon nostamisen". Myös omassa kehittymisessä riittää mielekästä haastetta vielä pitkään.