Voimatel Oy on panostanut työturvallisuustason edistämiseen useamman vuoden ajan. Sen tuloksena yrityksen tapaturmat ovat vähentyneet, ja samalla kannattavuus ja henkilöstön tyytyväisyys ovat parantuneet.
Sähkö- ja tietoverkkoja rakentavan ja ylläpitävän Voimatel Oy:n toimitusjohtaja Urpo Pietikäinen kertoo Fennian näyttämän turvallisuusvideon herättäneen hänet muutama vuosi sitten.
– Oivalsin, että jatkuva työturvallisuuden kehittäminen on menestyvän yrityksen perusedellytyksiä, Pietikäinen muistelee.
Kun turvallisuuden edistämiseen ryhdyttiin, Voimatelissa otettiin kerralla järeät keinot käyttöön. Taloon palkattiin laatu- ja työturvallisuuspäällikkö, kalustoa uusittiin ja niin johto kuin henkilöstökin sitoutettiin mukaan työhön.
Oivallus hyödyistä
– Voimatelin tapaturmatilastot ovat selkeästi parantuneet. Vuonna 2008 tapaturmia sattui miljoonaa työtuntia kohden 62,5, ja vuonna 2009 määrä oli enää 27,9. Tänä vuonna on tavoitteena edellisvuosia pienemmät tapaturmaluvut, kertoo Voimatelin laatu- ja työturvallisuuspäällikkö Jukka Heiskanen.
– Myös henkilöstön palautteet sekä yrityksen tulos ja liikevaihto ovat parantuneet reippaasti. Voimatel on myös perustanut uusia toimipisteitä ja laajentanut toimintaansa maantieteellisesti”, jatkaa Pietikäinen.
Työturvallisuus ei ole erillinen toimenpide, vaan tapa tehdä työtä.
– Kun työntekijöillä on turvallinen työympäristö, he viihtyvät työssään. Tuottavuus paranee, kun työhön ei tule katkoksia ja viivästymisiä. Meillä ovat häiriökustannukset vähentyneet huomattavasti, kertoo Heiskanen.
Asiakkaat mieltävät, että yritys, joka hoitaa työturvallisuusasiat hyvin, yleensä hoitaa muunkin työn hyvin.
– Olemme turvallisuustilastoissa selvästi alan keskiarvon yläpuolella. Myös asiakkaat ovat huomanneet panostuksemme, ja turvallisuusosaamisellamme on kysyntää, Pietikäinen paljastaa.
Taito tunnistaa riskit
Kun esimerkiksi myrsky vaurioittaa voimalinjoja ja sähkön jakelu keskeytyy, sähkökatkos voi häiritä tuhansien ihmisten arjen sujuvuutta. Voimatelin toimialalla onkin tärkeää keskittyä ennaltaehkäisyyn ja vikatilanteen sattuessa toimia tehokkaasti.
– Kaluston on oltava hyvää ja henkilöstön ammattitaitoista, jotta viat saadaan korjattua nopeasti. Työturvallisuuden noudattaminen on ehdoton edellytys, sillä usein toimitaan haastavissa olosuhteissa, Heiskanen muistuttaa.
Valtaosa Voimatelin 350 työntekijästä toimii sähkö- ja televerkkoasentajina. Voimatelin henkilöstöpäällikkö Arja Alasalmi arvioi, että tehtävissä, joissa on vakavan tapaturman vaara, tapahtuu hyvin harvoin vahinkoja. Näissä paikoissa skarpataan erityisesti ja riskeihin on varauduttu hyvin.
– Riskiksi muodostuvat inhimilliset vahingot tai puutteellinen työsuunnittelu erityisesti purkutyömaalla työskenneltäessä. Esimerkiksi vanhojen pylväiden purkaminen voi tuoda yllätyksiä, jolloin riskinä ei ole putoaminen, vaan huonokuntoisen pylvään kaatuminen, havainnollistaa Heiskanen.
Asenne on tärkein työväline
Panostaminen turvallisuustyöhön on vaikuttanut suuresti Voimatelin henkilöstön asenteisiin.
– Henkilöstö on alkanut yhä enemmän ottaa itse vastuuta työturvallisuuden noudattamisesta, noudattamisen valvomisesta sekä kehittämisestä, ja kentältä tulee paljon hyviä kehitysideoita, Pietikäinen iloitsee.
– Turvallisuustyö ja viihtyvyys kulkevat käsi kädessä, sillä samaan aikaan on pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna havaittavissa selkeää nousua henkilöstötyytyväisyydessä, Alasalmi lisää.
Voimatelilla on turvallisuustyöhön sitoutunut henkilökunta ja aktiiviset työsuojeluvaltuutetut. Myös aliurakoitsijat otetaan tänä vuonna mukaan turvallisuustyöhön.
Etua aidosta kumppanuudesta
Voimatelin ja Fennian yhteistyö on tuonut esille asiakasyrityksen ja vakuutusyhtiön kumppanuuden hyödyt parhaimmillaan.
– Fennian riskipäällikkö Pekka Koskipää on ollut suureksi avuksi, kun olemme paneutuneet työmaiden riskikartoituksiin ja kun järjestämme turvallisuuskoulutuksia. Näin saamme yhteistyöstä todellista lisäarvoa, kiittelee Pietikäinen.
Voimatel on rohkaiseva esimerkki siitä, että määrätietoisella työllä työtapaturmat on mahdollista pitää minimissä.
– Voimatelin kaltaisessa suuressa yrityksessä on valtavan hieno tulos, että vaikka tehtyjen työtuntien määrä on noussut, samaan aikaan vahingot ovat selvästi vähentyneet, summaa Koskipää.
Työturvallisuuden työvälineet
1. Asenne on tärkein työväline.
2. Henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti.
3. Käytössä on tarkka työsuojeluohjeistus.
4. Tarvittavia suojaimia käytetään.
5. Palkitaan turvallisesta työstä.
6. Koko henkilökunta on sitoutettu turvallisuustyöhön.
7. Kalusto on ajantasaista ja kunnossa.
8. Läheltä piti- ja vahinkotilanteet raportoidaan ja käydään läpi.
9. Tehdään tiivistä yhteistyötä työterveyshuollon kanssa.
10. Jos vahinko sattuu, haetaan hyviä ratkaisuja, ei syyllisiä.
Fennia sparraa riskienhallinnassa
Hyvin suunniteltu ja toteutettu riskienhallinta on yritykselle aina kannattava investointi. Häiriötön toiminta ja henkilöstön hyvinvointi ovat menestyksekkään yrityksen tunnusmerkkejä.
Fennia toimii yritysasiakkaidensa riskienhallinnan kumppanina ja sparraajana. Jotta työpaikan tapaturmavaaroja voidaan hallita, pitää ne ensin tunnistaa. Fennia auttaa yrityksiä tunnistamaan riskit ja luomaan tehokkaat keinot niiden ennaltaehkäisemiseen.
Teksti: Ann-Marie Nystedt
Kuva: Voimatel