På svenska  › Briefly in English  › Sivukartta  Etsi:
Fennia
Kodin, perheen ja auton vakuutukset.
Yrityksen ja yrittäjän vakuutukset.
Vuokrattavat toimitilat.
Fennia, Henki-Fennia, Eläke-Fennia, Fennia Varainhoito
Fennia
Henki-Fennia
Fennia Varainhoito
Eläke-Fennia
Rekrytointi
Vuokrattavat tilat
Mediapalvelut
Asiakaslehti
Fennia-lehden lukijatutkimus 2010
Lehden toimitus
Tiedotteet
Ajankohtaista
EtusivuFennia-ryhmäAsiakaslehtiYritysesittelytYrittäjä on palkintonsa ansainnut

Yrittäjä on palkintonsa ansainnut

Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaetaan tänä vuonna 40. kerran. Juhlavuonna palkinnon saa neljä yrittäjää, jotka ovat osoittaneet, että hyvä liikeidea kantaa vaikeiden aikojen ja kansallisten rajojen yli. Palkitut ovat yrittäjiä, joiden esimerkki innostaa myös muita.

Kun Suomen Yrittäjäin Keskusliitto ja Yrittäjäin Fennia vuonna 1968 perustivat Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon, Suomi oli yrittäjien kannalta aivan toinen maa kuin nyt. 2000-luvulla yrittäjyyttä arvostetaan ainakin puheissa enemmän kuin 40 vuotta aiemmin, vaikka todellinen yrittäjähalukkuus ei juhlapuheita vastaakaan.

Myös yrittäjyyteen liittyvien palkintojen kenttä on muuttunut: jotkut puhuvat jopa palkintojen inflaatiosta. Valtakunnallinen Yrittäjäpalkinto on kuitenkin säilyttänyt profiilinsa nimenomaan yrittäjäpalkintona. Sitä ei myönnetä hurjiakaan kasvulukuja esittelevälle yritykselle, jos sen takana on pääomasijoittaja.

Palkinto on myös säilyttänyt ja jopa lisännyt arvostuksensa. Se kävi hyvin ilmi myös seuraavilla kahdeksalla sivulla julkaistavia haastatteluja tehtäessä. Yrittäjät sanoivat pitävänsä palkintoa ”kovana sanana” ja sen kiitettiin tuottavan ”rajattoman mielihyvän”.

Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon 40-vuotisen historian aikana on ennen tätä vuotta jaettu 171 palkintoa. Kun selaa palkittujen listaa, huomaa millaisen joukon jatkeeksi nyt esiteltävät yrittäjät ja heidän yrityksensä pääsevät. Samalla huomaa, että toisin kuin joskus muista palkinnoista sanotaan, tämä tunnustus ei ole ”kuoleman suudelma”.

Ensimmäisten palkittujen joukossa oli Ensio Rapala, seuraavalla vuosikymmenellä palkittiin mm. Jaakko Pöyry, Matti Martela ja Irja Ketonen. 1980-luvulla palkinnon kävivät kumartamassa mm. Vilho Väisälä, Kaija Aarikka ja Ensio Vidgren. 1990-luvun palkittujen takaa löytyy sellaisia yrityksiä kuin Rocla, Lappset Group ja Polar Electro. Moni perheyritys on palkinnon jälkeen menestynyt entistä paremmin, kasvanut pörssiyhtiöksi ja tehnyt hurjan kansainvälistymisloikan.
 
Tänä vuonna palkittavat yrittäjät kiittävät menestyksestään asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan, henkilöstöään, perhettään – jotkut onneaankin. Kiitokset menevät varmasti oikeaan kohteeseen, mutta Valtakunnallinen Yrittäjäpalkinto menee yrittäjälle. Hän on ottanut yrittäjän riskin perustaessaan yrityksen tai jatkaessaan perheyhtiön vetämistä. Nyt on palkkion aika.


Teksti: Jarno Forssell

Asiakaslehti
Lehden toimitus
Anna palautetta
Arkistot
Yrittäjyys
Henkilökuvia
Yritysesittelyt
Yritysturvallisuus
Fennia-ryhmä palvelee
Muut aiheet
© Fennia-ryhmä Oikeudellista tietoa palvelusta
Etusivulle Yhteystiedot Lomakkeet ja esitteet Laske ja osta Fennia Online