Kahden insinöörin perustama metallialan Uutechnic Oy haluaa tuottaa asiakkailleen lisäarvoa, ei pelkästään raskaan teollisuuden sekoittimia.
Kun Talvivaaran kaivos ja metallitehdas aloitti toimintansa Kainuussa lokakuun alussa, pyörähti tehtaan prosessin ytimessä samalla käyntiin Uudessakaupungissa valmistettu järeä sekoitin. Vuosi sitten tehdyn kaksivuotisen sopimuksen mukaan tehtaan sekoittimet toimittaa Uutechnic Oy.
– Talvivaara on meille yrityksen historian suurin kauppa. Yksittäisenä sekoitinkauppana se on ehkä suurin Euroopassa koskaan tehty, sanoo 15 henkeä suoraan työllistävän yrityksen toimitusjohtaja Jouko Peräaho.
Harva tietää, mistä on kyse, kun puhutaan raskaan teollisuuden sekoittimista. Ne ovat valtavia ”vispilöitä”, jotka sekoittavat nesteen ja kiinteän aineen massaksi – oli kyseessä paperin tai metallin valmistus. Suurimmat Uutechnicin sekoittimista painavat 40 tonnia ja ovat kerrostalon kokoisia.
– Haluamme keskittyä erityisesti isoihin sekoittimiin, prosessien sydänlaitteisiin, jotka pyörivät 24 tuntia vuorokaudessa ja 365 vuorokautta vuodessa, Peräaho kertoo.
Uutechnicin asiakkaat löytyvät kahdelta toimialalta, paperiteollisuudesta ja hydrometallurgiateollisuudesta. Painotukset alojen välillä ovat olleet viime vuodet aaltoliikettä. Tällä hetkellä – Talvivaaran ansiosta – hydrometallurgiasta tulee 90 prosenttia Uutechnicin liikevaihdosta.
Asiakkaan rinnalla
Uutechnic keskittyy tarkoin valittuihin suuriin asiakkaisiin, joiden kanssa halutaan päästä kumppanuussuhteeseen. Toimitusjohtajalle ei riitä, että asiakas on tyytyväinen, vaan yhteistyön Uutechnicin kanssa pitää näkyä myös asiakkaan kannattavuudessa.
– Minun on vaikea ajatella sellaista yhtälöä, jossa meillä menisi hyvin, mutta meidän asiakkaallamme huonosti. Meidän pitää saada ensin asiakkaan bisnes kuntoon, sen jälkeen meilläkin voi mennä hyvin, määrittelee Jouko Peräaho.
Asiakkaan kanssa samalla puolella pöytää istumiseen kuuluu se, että vaikka asiakas maksaa ”vain” raudasta, se saa palvelun kaupan päälle.
– Olemme usein mukana jo hankkeen esivaiheissa, vaikka emme tiedä, toteutuuko projekti koskaan. Jaamme riskin asiakkaan kanssa, mutta olemme mukana myös siinä vaiheessa, kun projekteja päästään toteuttamaan.
Strategia meni uusiksi
Uutechnic on kahden lapsuudenystävän yhteisyritys. Jouko Peräaho ja Timo Lindström suunnittelivat yrittäjän uraa leikillään jo opiskellessaan insinööriksi samaan aikaan, mutta totta yhteisestä firmasta tuli vuonna 1993, kun autotehtaalla työskennellyt Peräaho jäi työttömäksi General Motorsin lopetettua Opel Calibran valmistuksen Uudessakaupungissa. Samaan aikaan Ruotsissa työskennellyt Lindström halusi palata kotikaupunkiinsa.
”Vispilöiden” valmistaminen ei kuulunut kummankaan lapsuudenhaaveisiin, mutta molemmilla oli aiempien töidensä ansiosta niistä kokemusta ja he haistoivat tuotteille olevan kysyntää. Vainu oli oikea.
– Tajusimme jo aloittaessa, että Suomi on liian pieni meille pelikenttä. Pyrimme kansainvälistymään ja noudatimme neuvoja, joiden mukaan kannattaa edetä maa kerrallaan ja käyttää paikallisia agentteja, Peräaho muistelee.
Uutechnicille kansainvälistymisen nyrkkisääntö ei kuitenkaan sopinut. Maailmalta ei löytynyt sellaisia edustajia, jotka olisivat ymmärtäneet sekoitintekniikan ja asiakkaan bisneksen sekä jakaneet Uutechnicin yrityskulttuurin, jossa luvataan vain se, mitä pystytään lunastamaan.
– Vuosituhannen vaiheessa purimme kaikki jälleenmyyntisopimukset ja edustukset, ja rupesimme hoitamaan vientiä suoraan Uudestakaupungista. Päätimme keskittyä vain isoihin asiakkaisiin.
Uusi strategia osoittautui oikeaksi. Kun Uutechnicin liikevaihto vuonna 2000 oli miljoona euroa, tänä vuonna se on 8,1 miljoonaa.
– Kasvu ei ole meille itsetarkoitus, vaan seuraus liiketoiminnan kehittymisestä. Kasvun pitää olla kannattavaa, sanoo Peräaho.
Koko ajan eteenpäin
Palkittu yrittäjä sanoo leikillään, että ”vaikeinta yritystoiminnassa on ollut yrityksen nimen keksiminen”. Uutechic oli viidestoista ehdotus, jonka kaupparekisteri 15 vuotta sitten hyväksyi. Vakavasti puhuenkin Peräaho sanoo Uutechnicin seilanneen ”onnellisten tähtien alla”. Totta kai alussa oli vaikeaa saada uskottavuutta ja kilpailu on ollut koko ajan kovaa, mutta se kuuluu yrittäjyyteen.
– Vaikeuksia kohdatessa ei saa jäädä tuleen makaamaan eikä menestyksen tullessa kannata jäädä paukuttelemaan henkseleitä. Koko ajan pitää mennä eteenpäin ja miettiä, mikä on seuraava askel, jotta pysyisi kilpailijoiden edellä.
Uutechic Oy
perustettu: 1993
kotipaikka: Uusikaupunki
toimiala: metalliteollisuus
omistajat: Jouko Peräaho ja Timo Lindström
toimitusjohtaja: Jouko Peräaho
henkilöstö: 15
liikevaihto: n. 8,1 miljoonaa
Teksti: Jarno Forssell
Kuva: Esa Siltaloppi