Fennia ja Suomen Yrittäjät ovat teettäneet riskitutkimuksen, jonka tavoitteena on kartoittaa, miten vakavina yrittäjät pitävät kohtaamiansa riskejä ja uhkakuvia, miten tärkeänä he pitävät niihin varautumista sekä miten hyvin he ovat niihin varautuneet. Tutkimuksessa kysyttiin lisäksi yrittäjien työssä jaksamista. Taloustutkimus Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi noin tuhat yrittäjää tai yrityksen omistajaa. Fennia ja Suomen Yrittäjät ovat teettäneet vastaavanlaisia tutkimuksia vuosina 1988–1996.
Parhaiten yrityksissä on varauduttu tulipalon, murron, ryöstön ja varkauden sekä koneiden, laitteiden ja työvälineiden rikkoutumisen varalle. Riskeihin varautuminen koetaan erityisen tärkeäksi yrittäjän työkyvyttömyyden ja sairastumisen, asiakkaiden menetysten sekä kysynnän heikentymisen suhteen.
Vaikka yrittäjän työkyvyttömyys ja sairastuminen koetaan suurena riskinä ja niihin varautumista pidetään erittäin tärkeänä, niihin varautuminen on puutteellista. Tutkimuksesta käy ilmi, että rakennukset ja koneet vakuutetaan hyvin, mutta yrittäjän tärkein pääoma, yrittäjä itse, unohdetaan herkemmin. Sama suuntaus näkyy vakuutustilastoissa. Yhtenä mahdollisena syynä tähän näen tiedon puutteen. Lisäksi syynä voi olla se, että joillain yksinyrittäjillä yritystoiminta on niin pientä, etteivät he pidä vapaaehtoisia henkilövakuutuksia tarpeellisina.
Myös muut henkilöriskit huolestuttavat yrittäjiä. Vastaajista 64 prosenttia pitää henkilöstön huolimattomuutta ja 66 prosenttia johdon tietotaidon puutetta suurena tai kohtalaisen suurena riskinä. On mielenkiintoista, että nämä nähdään jopa suurempina riskeinä kuin murto ja varkaus, joihin on varauduttu kiitettävästi.
Yksityiskohtina tutkimuksesta nousee yrittäjien huoli energian saannin keskeytymisestä sekä atk-laitteiden rikkoutumisesta. Näiden riskien toteutumiseen on varauduttu heikosti, vaikka niillä on erityisen suuri merkitys yrityksen toiminnalle.
Ympäristövastuulliset riskit korostuvat alle 30-vuotiaiden yrittäjien vastauksissa. Nuorempi yrittäjäsukupolvi näyttäisi olevan muita ikäluokkia ympäristötietoisempaa.
Tutkimuksen mukaan yrittäjät kokevat oman työkykynsä varsin hyväksi. 87 prosenttia yrittäjistä uskoo kykenevänsä työskentelemään varmasti tai todennäköisesti eläkeikään asti.
Puolet yrittäjistä sen sijaan sanoo kokeneensa ainakin joskus työuupumista viimeisen 12 kuukauden aikana. Uupumusta kokeneita on etenkin 41–49-vuotiaiden keskuudessa. Syynä tähän voi olla se, että usein juuri siinä iässä moni kasvattaa yritystoimintaa. Uupumuksen ennaltaehkäisyksi voisin suositella vakuutusyhtiön tarjoamia työhyvinvointipalveluja sekä verkostoitumista esimerkiksi yrittäjäjärjestötoiminnassa.
Työterveydenhuollon järjestämisessä näyttää olevan puutteita. Uskoisin tämän johtuvan osittain siitä, että vastaajista noin puolet on yksinyrittäjiä. Moni yksinyrittäjä ei välttämättä tiedä, että voi järjestää itselleen työterveyshuollon tai että hänen kannattaa hankkia henkilövakuutuksia esimerkiksi sairastumisen varalle.
Teksti: Kimmo Kilpinen, Fennian varatoimitusjohtaja