På svenska  › Briefly in English  › m.fennia.fi › Sivukartta  Etsi:
Fennia
Kodin, perheen ja auton vakuutukset.
Yrityksen ja yrittäjän vakuutukset.
Vuokrattavat toimitilat.
Fennia, Henki-Fennia, Eläke-Fennia, Fennia Varainhoito
Fennia
Henki-Fennia
Fennia Varainhoito
Eläke-Fennia
Rekrytointi
Vuokrattavat tilat
Mediapalvelut
Asiakaslehti
Fennia-lehden lukijatutkimus 2010
Lehden toimitus
Tiedotteet
Ajankohtaista
EtusivuFennia-ryhmäAsiakaslehtiYrittäjyysMitä olen oppinut yrittäjyydestä?

Mitä olen oppinut yrittäjyydestä?

Aluksi tarvitaan idea

– Olemme näillä hetkillä tekemässä läpimurtoa alallamme. On palkitsevaa, kun työ alkaa tuottaa tulosta ja konsepti on muotoutunut kannattavaksi liiketoiminnaksi. Nyt käsillä oleva aika on hyvin mielenkiintoista, sanoo Savumax Oy:n toimitusjohtaja Olli Huttunen.

Tie tähän hetkeen on ollut pitkä, eikä Huttunen aivan aluksi edes itse aikonut yrittäjäksi.

- Vanhempani rakensivat vapaa-ajan asunnon vuonna 1998. Isä laittoi sinne savupiippuvaraajan, jolla saatii esimerkiksi saunan kiukaasta tavallisesti harakoille karkaava hukkalämpö talteen. Se toimi niin hyvin, että aloimme miettiä, voisiko systeemin tuoda laajemminkin markkinoille. Savupiippuvaraaja patentoitiin ja mallisuojattiin, Huttunen kertoo.

Huttusen isä on ollut yrittäjä koko ikänsä. Savitaipaleen Kiinteistöhuolto oli tosin paikkakunnalta muuton jäljiltä jo hiipunut. Nyt miltei kymmenen vuotta pöytälaatikossa ollut yritys kaivettiin päivän valoon ja kehitystyö alettiin sen nimissä.

Savumax on ollut nimenä olemassa vuodesta 2004. Pari vuotta myöhemmin tehtiin sukupolvenvaihdos ja Huttusesta tuli yksi Savumaxin kolmesta yrittäjästä. Ensimmäinen palkattu työntekijä otettiin vuonna 2007.

Sitkeydellä kohti päämäärää

- Ensinnäkin yrittäjyys vaatii päämäärän. Toiseksi se vaatii sitkeyttä päästä päämäärään, Huttunen summaa.

Hän lisää, että yrittäjyys vaatii myös intohimoa omaa tuotetta kohtaan ja voimaa seistä tavoitteensa takana.

- Pitää myös hankkia hyviä partnereita, joilta voi kysyä neuvoa. On äärimmäisen tärkeää, että saa luotua ympärilleen hyvän tukiverkoston.

Yrittäjyys on opettanut Huttuselle myös sen, mitä vastuu ja sen kantaminen tarkoittavat.

- Tottakai sitä tiesi etukäteen, että työtä pitää tehdä kovasti. Mutta sitä vastuun määrää ei etukäteen pystynyt edes kuvittelemaan. Eikä sitä, kuinka haasteellista se työn tekeminen lopulta on, tuoda markkinoille tyhjästä täysin uusi tuote ja markkinoida sitä, ottaa isojakin riskejä. Ei sitä voinut ennakkoon tajuta, vaikka on lapsesta saakka vierestä nähnyt tätä maailmaa.

 Uuden tuotteen markkinointi on vienyt Huttusen mukanaan.

- Mielenkiintoista. Varsinkin, kun itsellä ei ole tällaisesta markkinointityöstä aikaisempaa kokemusta.

Eteenpäin on menty askel kerrallaan. Asiakasmäärä on kasvanut yhdessä yrityksen kanssa.

- Ensimmäiset asiakkaamme olivat edelläkävijöitä. Sellaisia, jotka bongaavat uusimmat innovaatiot esimerkiksi messuilla ja haluavat kokeilemaan. Heidän kauttaan sana on levinnyt. Tyytyväiset asiakkaat ja netti ovatkin olleet meille tärkeimmät markkinointikeinot. Myös puskaradio on laulanut kiitettävästi. Julkisuuttakaan ei pidä kaihtaa. Tuntemattomien brandien mainokset menevät ihmisiltä herkästi ohi, tunnetut huomataan paremmin.

Itsestä on pidettävä huolta

Vuosien aikana Huttunen on oppinut huomaamaan myös vapaa-ajan tärkeyden. Terveet elämäntavat ja kuntoilu pitävät yrittäjän virkeänä, mutta muutakin tarvitaan.

- Hommia ei saa tekemällä loppumaan ikinä. Jos töiden kannalta katsoo, ei vapaata voi pitää. Oman jaksamisen ja perheen vuoksi on kuitenkin välillä otettava töihin etäisyyttä. Muuten jaksaminen loppuu ja se on vähän huonompi vaihtoehto.

Savumax Oy toimittaa pientaloihin energiaa säästäviä lämmitysjärjestelmiä, joiden kustannustehokkuus perustuu siihen, että päälämmönlähteenä toimii talon tulisija ja savupiippu.


Teksti: Inka Töyrylä
Kuva: Ari Ijäs

 

Olli Huttunen
Asiakaslehti
Lehden toimitus
Anna palautetta
Arkistot
Yrittäjyys
Henkilökuvia
Yritysesittelyt
Yritysturvallisuus
Fennia-ryhmä palvelee
Muut aiheet
© Fennia-ryhmä Oikeudellista tietoa palvelusta
Etusivulle Yhteystiedot Lomakkeet ja esitteet Laske ja osta Fennia Online