Valtakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2011 - DYNASET Oy
Dynaset Oy:n toimitusjohtaja Reijo Karppinen pyöritti jo koululaisena autokorjaamoa ja suunnitteli ryhtyvänsä huoltoautoyrittäjäksi. Ensin hän päätti kuitenkin opiskella kuukauden verran teknillisessä oppilaitoksessa, jotta ei tarvitsisi myöhemmin katua käymättömiä kouluja.
Kuukausi venyi viideksi vuodeksi, kun Karppinen innostui opiskelusta ja varsinkin hydrauliikasta. Dynaset Oy syntyi – autotallissa – jo kahden vuoden kuluttua siitä, kun Karppinen oli valmistunut insinööriksi. Ensimmäinen tuote, hydrauligeneraattori, on edelleen vahvasti mukana yhtiön tuotevalikoimassa.
Omien polkujensa kulkija
Enduroa ja avantouintia harrastava Karppinen on aina luottanut vaistoihinsa. Dynasetin tarinakin olisi toisenlainen, jos Karppinen olisi uskonut konsultteja, jotka olivat sitä mieltä, ettei yhtiön tuotteille ole markkinoita ulkomailla.
Karppinen pakkasi näytelaitteet ruosteiseen avolavapakettiautoon ja lähti Ruotsiin ja Eurooppaan luomaan markkinoita. Ensimmäiset ulkomaankaupat solmittiin jo 1980-luvun lopussa. Epätäydellisestä kielitaidosta oli Karppisen mielestä vain hyötyä, sillä asiakas joutui oikeasti keskittymään myyntipuheeseen.
- Pitää uskaltaa myydä. Olen aina panostanut määrään, kun haen kontakteja. Nyrkkisääntöni oli, että avaan joka päivä vähintään 15 asiakkaan oven, Karppinen kertoo.
Nyt Dynaset Oy:lla on 230 vientiasiakasta 43 maassa. Karppinen tähtää vielä suurempaan kasvuun ja kansainvälisyyteen kasvattamalla asiakas- ja sovellusmääriä.
- Meidän on tehtävä oma osamme Suomen kansainvälistymisessä.
Maailman johtava hydrauliosaaja
Luottamus omiin ideoihin ja osaamiseen on tehnyt Dynaset Oy:stä maailman johtavan hydraulilaitteiden valmistajan. Yrityksen liikevaihto on kasvanut useimpina vuosina noin 20 prosenttia vuodessa. Hydrauligeneraattorit ja -painepesurit sovellutuksineen ovat noin 70 prosenttia liikevaihdosta. Loppu tulee hydraulikompressoreista ja hydrauliikan tietotaidosta.
Laitteet valmistetaan Ylöjärvellä, mutta yhtiöllä on alihankkijoita myös muualla Suomessa ja osa komponenteista tuodaan ulkomailta. Kiinassa yhtiöllä on oma, vuonna 2006 perustettu myyntiyhtiö.
Karppinen harmittelee sitä, että hydrauliikan osaamisen taso maailmalla on matala. Jos se olisi korkeampi, Dynasetin olisi helpompi saada uusia asiakkaita, sillä teknisesti korkeatasoisten laitteiden käyttöönotto vaatii osaamista asiakkailtakin. Yhtiön parhaat markkinat ovatkin hyvin teollistuneissa maissa.
- Jos voisin, niin ripottelisin hydrauliikan tiedonjyväsiä lentokoneesta ympäri maailmaa, Karppinen virnistää.
DYNASET Oy
Ylöjärveläinen DYNASET Oy valmistaa työkoneisiin ja ajoneuvoihin liitettäviä laitteita, jotka tuottavat hydrauliikan voimalla muun muassa sähköä, painepesua, paineilmaa ja tärinää. Koko ajan kasvavassa tuotevalikoimassa on yli 200 tuotetta. Päätuoteryhmät ovat hydrauligeneraattorit, hydraulikorkeapainevesipumput ja hydraulikompressorit. Noin 90 prosenttia tuotteista myydään ulkomaille yli 40 maahan.
- perustettu 1986
- liikevaihto 13 milj. euroa
- työntekijöitä 55
Katso video.
Fennia-lehti 3/2011
Teksti: Anne Kytölä
Kuvat: Esa Siltaloppi