Valtakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2011 - Mäkelä Alu Oy
Eipä arvannut Fredrik Mäkelä ryhtyessään valmistamaan läkkiastioita vuonna 1937, millaisen kasvun sysäisi alkuun. Yrittäjä investoi ja kehitti uusia tuotteita. Sama rohkeus ja halu uudistua jatkuvat sukuyrityksessä jo kolmannessa polvessa.
Läkkipelti on vaihtunut alumiiniin, ja Mäkelä Alu Oy:n vanavedessä Alajärven Luoma-ahon kylään, Mäkelänmäelle, on syntynyt laaja alumiiniosaajien verkosto.
- Etelä-Pohjanmaan maakunnassa toimii jo noin parikymmentä alumiinin jatkojalostukseen keskittynyttä yritystä, ja koko ajan tulee lisää, toimitusjohtaja Juhani Pohjus kertoo.
Aluksi myyntitehtäviin Mäkelä Aluun tullut Pohjus nimitettiin toimitusjohtajaksi 2008. Fredrik Mäkelän työtä sukuyhtiössä jatkavat Mäkelän ja Mastokankaan perheet.
Yrittäjäneuvos Esko Mäkelä ja Ari Mastokangas keskittyvät hallitustyöskentelyyn. Kolmannen polven edustajat, Petri Mäkelä, Timo Mastokangas ja Katja Kari osallistuvat myös operatiiviseen toimintaan.
Laman kynnyksellä uuden alkuun
Esko Mäkelän vierailusta norjalaisessa puristuslaitoksessa 1980-luvulla sai alkunsa kehityskulku, joka johti monien vaiheiden kautta uuden alumiiniliiketoiminnan kehittymiseen.
Tuotannosta 90 prosenttia räätälöidään asiakkaiden tarpeiden mukaan. Yritys suunnittelee alumiiniprofiilit, valmistuttaa tarvittavat työkalut ja tekee mallikappaleet yhteistyössä asiakkaan kanssa. Omia tuotteita ei valmisteta.
- Asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme voivat luottaa meihin, emme kilpaile, vaan keskitymme alumiiniprofiilien valmistukseen ja pintakäsittelyyn, Esko Mäkelä sanoo.
Alumiinin käyttö lisääntyy
Vahva logistiikkaosaaminen on olennainen osa palvelukonseptia: kumppanuusverkoston ansiosta asiakkaat saavat valmiiksi pintakäsitellyt ja koneistetut osat suoraan tuotantolinjalleen – lajiteltuina haluttuun järjestykseen.
- Tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja toimittajaverkoston kanssa pystymme rakentamaan nopeita, joustavia ja luotettavia toimituksia, Petri Mäkelä kertoo.
Vientiin yritys lähti heti 1990-luvun alussa. Nyt tuotteita myydään suoraan 20 maahan ja asiakkaiden kautta ympäri maailman. Tavoitteena on nostaa 15 000 tonnin vuosituotanto 20 000 tonniin vuoteen 2015 mennessä.
Toimitusjohtaja Pohjus luottaa Mäkelä Alu Oy:n kasvavan asiakkaidensa ja kumppaniensa mukana, kun alumiinituotteiden kysyntä kasvaa ja jatkojalostus lisääntyy. Edellytyksenä kasvulle on, että yrittäminen suurten asutuskeskusten ulkopuolella ei muuttuisi ylivoimaiseksi, vaan seudulle pystyttäisiin tulevaisuudessakin houkuttelemaan nuoria perheitä.
- Kevyen ja kestävän alumiinin kaikkia mahdollisuuksia ei ole vielä edes oivallettu, Pohjus uskoo.
Mäkelä Alu Oy
Alajärven Luoma-aholla toimiva sukuyritys Mäkelä Alu Oy on erikoistunut asiakaskohtaisten alumiiniprofiilien suunnitteluun, valmistukseen, pintakäsittelyyn ja logistiikan hallintaan. Yhtiön valmistamia alumiini-profiileja käytetään mm. ikkunoissa, ovissa, huonekaluissa, valaisimissa, autoissa ja laivoissa. Tuotteista noin 40 prosenttia myydään ulkomaille.
- yritystoiminta alkanut 1937
- alumiiniprofiilien valmistus alkanut 1991
- liikevaihto 54 milj. euroa
- työntekijöitä 192
Katso video.
Fennia-lehti 3/2011
Teksti: Anne Kytölä
Kuvat: Esa Siltaloppi