Entä miten se pitäisi järjestää? Ja mitä lakikin sanoo? Näihin kysymyksiin törmätään heti, kun yrityksessä työskentelee yksikin työntekijä.
Hyvä työterveyshuolto on ennaltaehkäisevää toimintaa. Sen avulla huolehditaan terveydestä ja työkyvystä.
− Työterveyshuolto on yrityksen strategiaa tukeva yhteistyökumppani. Se toteuttaa ennen kaikkea ennaltaehkäisevää eli lakisääteistä työterveyshuoltoa. Täydentävinä palveluina tulevat sitten sairaanhoitopalvelut, Eläke-Fennian työhyvinvoinnin päällikkö Taina Lahtinen sanoo.
Lakisääteisiä työterveyshuoltopalveluja ovat sairauksien ja tapaturmien ennaltaehkäisy, työolojen ja terveyden edistäminen sekä työntekijöiden työ- ja toimintakyvystä huolehtiminen työuran eri vaiheissa. − Työterveyshuollon ammattihenkilöiden pitää tuntea työolosuhteet ja olla mukana kehittämässä olosuhteita niin, että voidaan minimoida tapaturmat ja terveydelliset riskit.
Lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuuluvat myös työntekijöiden terveydentilan selvitykset, kuten terveystarkastukset. Lisäksi työterveyshuollon tehtävä on olla apuna työkykyongelmien tunnistamisessa, hoitamisessa ja hoidon onnistumisen seurannassa.
− Hoidon onnistumista on seurattava, ja työterveyshuollon tehtävä on järjestää kuntoutus riittävän varhain silloin, kun työntekijän työkyky on laskenut. Työterveyshuollon edustajien on usein hyvä olla mukana myös neuvotteluissa, kun mietitään, miten työtä voidaan räätälöidä työntekijän työkyvyn mukaan.
Lisäetuna sairaanhoito
Työnantaja voi järjestää henkilöstölle myös sairaanhoito- ja muita terveyspalveluja, joiden kustannuksista Kela korvaa työnantajalle
osan. Sairaanhoitopalvelujen kuulumisesta työterveyshuoltoon on etua paitsi työntekijälle, myös työnantajalle.
− Ensinnäkin sairaanhoitokäyntien kautta tulee paljon tietoa, jolla on merkitystä myös ennaltaehkäisevässä työssä. Ja on tietysti tärkeää, että henkilöstö pääsee mahdollisimman pian hoidon piiriin, Taina Lahtinen sanoo. − Työterveyshuolto voi kerätä tilastoja sairauspoissaolojen määrästä ja syistä diagnoosiryhmittäin ja antaa niistä seurantatietoa. Kokonaisvastuu siitä täytyy kuitenkin aina olla yrityksen henkilöstöhallinnossa, koska työterveyshuoltoon ei tule kaikkea tietoa sairausperäisistä poissaoloista.
Yhteistyökumppanin valitseminen
Kun yrityksessä mietitään työterveyshuoltokokonaisuutta, tärkeintä on lähteä liikkeelle omista tarpeista. −Ensin pitäisi miettiä, mitkä ovat omat tarpeet ja tavoitteet yhteistyölle työterveyshuollon kanssa. Tarjousten pohjalta valitaan yhteistyökumppani, tehdään kirjallinen sopimus palvelujen laajuudesta ja laaditaan yhdessä työterveyshuollon kanssa kirjallinen toimintasuunnitelma.
Kirjallisen sopimuksen ja toimintasuunnitelman lisäksi tehdään työpaikkaselvityksiä, joissa kartoitetaan työpaikan työkykyriskit, fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset kuormitustekijät sekä tapaturmavaarat ja etsitään ratkaisuja niiden minimoimiseen.
Palveluntuottajaa valittaessa laatua voi varmistaa monin eri tavoin.
− Suosittelen varmistamaan, että työterveyshuollon toiminnasta vastaa työterveyshuollon erikoislääkäri ja että yritykselle löytyy oma nimetty työterveyshoitaja ja -lääkäri. Yritys hyötyy lisäksi valtavasti, jos mukana on työfysioterapeutti ja -psykologi.
Lisäksi on hyvä selvittää millaisia palveluja potentiaalinen yhteistyökumppani pystyy järjestämään ennaltaehkäisevässä työterveyshuollossa ja millaisia kokemuksia sillä on toimivasta yhteistyöstä.
Kaikille kuuluva
Lain mukaan yrittäjän on järjestettävä työterveyshuolto, jos yrityksessä on yksikin työntekijä. Työsuhteen muodolla ei ole merkitystä. − Kaikki, niin osa-aikaiset, pätkä- ja vuokratyöntekijät, kuuluvat lakisääteisen työterveydenhuollon piiriin, Lahtinen toteaa.
Yrittäjän oman työterveyshuollon järjestäminen on vapaaehtoista. Yrittäjää koskevat kuitenkin samat suositukset kuin työntekijöitäkin. − Ykkösenä tulee ennaltaehkäisevä työterveyshuolto, kakkosena sairaanhoitopalvelut. Yrittäjälläkin on nykyisin mahdollisuus saada Kelalta korvauksia sairaanhoitokustannuksista.
Enemmän vuorovaikutusta
Lahtinen toteaa työterveyshuollon suurimpien kehittämistarpeiden liittyvän juuri kaikkien työntekijäryhmien saamiseen työterveyshuollon ja ennaltaehkäisyn piiriin sekä ennaltaehkäisevän työn rooliin. Lisäksi hän toivoisi yhteistyön ja vuorovaikutuksen työnantajan ja työterveyshuollon välillä lisääntyvän.
Työterveyshuollon tulisi Lahtisen mukaan olla paitsi osallistuvaa, myös osallistavaa. − Ei voida ajatella, että ulkopuoliset asiantuntijat tietävät, mikä juuri sinun työkykyäsi ja työssä onnistumistasi tukisi parhaiten. Olisi tärkeää ottaa käyttöön uudentyyppisiä työpaikkaselvitys- ja terveystarkastusmenetelmiä, joista saatavaa tietoa voidaan hyödyntää esimiestyön tukena. Eli lisääntyvässä määrin yhdessä työntekijöiden ja heidän esimiestensä kanssa miettiä tapoja, jotka edesauttavat työssä selviytymistä.
Työterveyshuolto kuntoon
- Kirjaa tarpeesi ja toiveesi henkilöstön hyvinvointia tukevan yhteistyön kannalta.
- Kartoita työterveyshuollon palvelujen tuottajat paikkakunnallasi.
- Pyydä tarjous.
- Tee yhteistyösopimus.
- Pääpainon tulee olla ennaltaehkäisevässä työssä. Työterveyshuollon päätehtäviä on ehkäistä työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia, edistää työolojen terveellisyyttä ja vaalia työntekijöiden työ- ja toimintakykyä työuran eri vaiheissa.
- Tee yhdessä työterveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa tarvelähtöinen kirjallinen toimintasuunnitelma.
- Edellytä säännöllisiä tapaamisia toimintasuunnitelman päivittämiseksi vuosittain.
Teksti Sari Lommerse
Kuva Eläke-Fennia