Sinikka Mönkäre luottaa suomalaisen työeläkejärjestelmän toimivuuteen mutta on huolissaan julkisen terveydenhuollon tilasta.
Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja, ministeri Sinikka Mönkäre on pisimpään Suomen valtioneuvoston jäsenenä toiminut nainen. Suurimman osan 3817 päivää kestäneestä ministeriurastaan hän palveli sosiaali- ja terveysministerinä, viimeksi Vanhasen 1. hallituksessa. Koulutukseltaan Mönkäre on lääketieteen ja kirurgian tohtori, ja ennen ministeriuraansa hän toimi muun muassa Imatran kaupungin terveyskeskuksessa apulaisylilääkärinä.
Meriittiensä puolesta hän siis kuulostaa varsin sopivalta henkilöltä kertomaan, millaisia vaikutuksia maamme väestön ikääntymisellä on sosiaalisesti ja terveydenhuollon kannalta. Miten huoltosuhteen muuttuminen heiluttaa yhteiskuntaamme? Räjähtääkö eläkepommi?
– Niin, ikääntymisproblematiikkahan oli ministeriaikani ehkä suurin yksittäinen asia. Ikääntymisen käytännön vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan alkavat kuitenkin realisoitua vasta nyt, kun suuret ikäluokat ovat juuri siirtymässä eläkkeelle, Mönkäre arvioi.
Superkarttuma on kannustanut työntekoon
Kun sodanjälkeiset suuret ikäluokat ovat siirtyneet pois työelämästä, eläkeikäisiä on noin 600 000 enemmän ja työikäisiä noin 300 000 vähemmän. Samalla huoltosuhde heikkenee, koska eläkeläisten ja vanhuusiän terveydenhoitoa tarvitsevien määrä nousee korkeaksi suhteessa työssäkäyviin ja siten yhteiskunnan maksukykyyn.
– Väestötieteilijät ovat kuitenkin osanneet laskea ja ennustaa tulevaa väestökehitystä jo pitkään. Sosiaali- ja terveyspolitiikassakin on 1990-luvun alusta alkaen varauduttu suurten ikäluokkien sukupolvivaikutukseen, toppuuttelee Mönkäre, joka kuuluu suurista ikäluokista siihen kaikkein suurimpaan eli vuonna 1947 syntyneisiin.
1990-luvun alussa käynnistetty Kansallinen ikäohjelma lähti terveysministeriön hallinnonalalla siitä, että työllisyysaste täytyi saada korkeammaksi – työssä olevien piti jaksaa siellä pidempään ja työkyvyttömyys piti saada mahdollisimman alas.
– Tuolloin saattoi päästä työttömyyseläkeputkeen jo 53-vuotiaana eli kestämättömän varhain. Sittemmin keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää on kuitenkin saatu nostettua todella paljon – etenkin siksi, että työeläkejärjestelmä kannustaa pysymään työelämässä pidempään.
Tärkeimpänä syynä eläkeiän nousuun Mönkäre pitää superkarttuman tuomaa lisähoukutusta. Työuran pidentämiseen kannustava eläkkeen superkarttuma nostaa eläkkeen osuuden 4,5 prosenttiin palkasta 63 vuoden iästä lähtien.
– 1990-luvun loppupuolella vain yksi kymmenestä yli 64-vuotiaasta miehestä oli työelämässä. 2000-luvulla tässä on tapahtunut selvä muutos. Monille naisille superkarttuma on puolestaan tarjonnut mahdollisuuden paikata rikkinäistä ja matalapalkkaista työuraa ja hankkia kohtuullinen työeläke. Antti Karisto on kirjoittanut, että suuret ikäluokat yllättävät: he eivät lähdekään työelämästä aikaisin vaan kaatuvat saappaat jalassa.
Työeläkejärjestelmästä vientituote
Muutama vuosi sitten kaikki lehdet olivat täynnä otsikoita eläkepommista, jonka ennustettiin räjähtävän vuoden 2010 tienoilla. Onko eläkepommi nyt siis purettu?
– Puheet eläkepommista ovat olleet osittain turhaa pelottelua, koska koko 1963 perustettu suomalainen työeläkejärjestelmä on aina perustunut siihen, että se sopeutetaan ympäröivän yhteiskunnan ja väestörakenteen muutoksiin sekä työllisyyden kehitykseen. Toki myös kolmiantayhteistyöstä on ollut tässä suurta apua, Mönkäre korostaa.
Hänen mukaansa työeläkejärjestelmään sisältyvä neuvottelujärjestelmä on alusta alkaen luotu sellaiseksi, että se reagoi vallitsevaan tilanteeseen. Asiantuntijat laskevat ja ennakoivat koko ajan työeläkejärjestelmän rahavirtoja.
– He pystyvät arvioimaan, kuinka paljon esimerkiksi vuonna 2020 on eläkeläisiä ja kuinka paljon maksajia. Sen jälkeen tarvitaan vain puhdasta matematiikkaa. Tiedetään, että jos X henkeä jää pois työelämästä, se vaikuttaa eläkemaksuihin X euroa.
– Itse asiassa suomalainen työeläkejärjestelmä on varsin loistava sosiaalinen innovaatio. Sitähän on 2000-luvulla käyty muista maista oikein tutkimassa hienona suomalaisena keksintönä. EU:n asiantuntijat pitävät sitä harvinaisen hyvin rakennettuna. Uskon, että siitä tulee lähivuosina vientituote, Mönkäre myhäilee.
Hän on myös ilahtunut nykyisen hallituksen rahoituskriisin liittyvästä linjauksesta, jonka mukaan työeläkejärjestelmässä olevaa sijoitusomaisuutta ei lähdetä realisoimaan nyt, kun markkinat ovat huonot.
– Viimeaikaiset valtavat pudotukset sijoitustoiminnan tuotoissa näyttävät toki huolestuttavilta. Tärkeintä kuitenkin on, ettei omistuksia tarvitse realisoida silloin, kun arvot ovat matalat. Rahaliikenne on laskettu siten, että olemassa olevat eläkkeet saadaan maksettua vaarantamatta pitkän tähtäimen sijoitusta.
Kuntien perusterveydenhuolto vaikeuksissa
Kuntien taloudellisesta ahdingosta on puhuttu jo pitkään. Miten väestön vanheneminen näkyy esimerkiksi Imatralla, jossa Mönkäre toimi vuoteen 2005 kaupunginvaltuutettuna?
– Se näkyy vähitellen kasvavana palveluntarpeena, joka ei kuitenkaan ryöstäydy ennakoimatta valloilleen. Suuret ikäluokat ovat parempikuntoisia kuin edeltäjänsä. Siksi muutos ei toteudu yllätyksenä tai siten, että yhtäkkiä kaikki suuriin ikäluokkiin kuuluvat tarvitsisivat hirvittävän määrän terveyspalveluja. Joukko koostuu hyvin monenlaisista ihmisistä. Jotkut voivat olla huonokuntoisia, toiset erittäinkin hyväkuntoisia.
Mönkäre korostaa, että eniten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tarvitaan ihmisen kahtena viimeisenä elinvuotena, mutta nyt eliniän pidentyminen on siirtänyt ne kaksi viimeistä elinvuotta hieman myöhemmäksi.
– Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kuntalaisten ikääntyminen on kunnille iso haaste – varsinkin kun julkinen terveydenhuoltojärjestelmä ei monista syistä ole pystynyt hoitamaan tehtäväänsä kunnolla.
– Erityisen huolissani olen perusterveydenhuollon puolesta. Terveyskeskukset eivät enää ole houkuttelevia työpaikkoja. Kunnallinen työnantaja ei ole osannut mukautua nykyajan työntekijän toiveisiin. Myöskään vanhustenhuolto ei toimi – heidän kohdallaan pitäisi puhua eriasteisesta tuetusta asumisesta, ei pelkästä laitoshoidosta. Eikä kilpailuttaminen ja ulkoistaminenkaan tunnu sujuvan ilman ongelmia.
Haasteita siis riittää. Olisiko uudenlaisista rahoitusmalleista apua?
– Jotta jonkinlainen hyvinvointi säilyy, suomalainen yhteiskunta tarvitsee kaikki palveluntuottajat mukaan. Julkisen palvelutuotannon lisäksi tarvitaan yksityistä yritystoimintaa ja kansalaisjärjestöjen tuottamia palveluja.
Keskeisenä kysymyksenä tämän ”palvelutuotannon kolmikannan” toimivuudessa Mönkäre pitää sitä, että poliittiset päättäjät selkeyttävät järjestöjen edellytykset tuottaa palveluja.
– EU:hun liittymisen jälkeen syntyi ongelma siitä, miten RAY saa kansalaisjärjestöjen palvelutuotantoa rahoittaa. Sen seurauksena esimerkiksi vanhusten palvelutalotuotanto on huomattavasti vähentynyt. Saamme tukea asumistuotantoa mutta emme palvelua. Järjestöt ovat sen vuoksi osittain sekavassa tilanteessa.
Mönkäreen mielestä yleishyödyllisyys- ja verotuskysymykset pitäisi tehdä niin selkeiksi, että ne järjestöt, jotka ovat erityisosaajia ja tavoittavat erityisryhmiä, voivat vaivattomasti tuottaa palvelua silloin, kun se on tarpeen.
Teksti Jukka Holopainen
Kuvat Petri Juntunen