”Kun vastustajasi on saamassa sinusta yliotteen, tee olosi mukavaksi.” Näin taiji opettajani Lü Baochun neuvoo oppilaitaan. Taiji kuuluu niihin kiinalaisiin taistelulajeihin, joissa pyritään käyttämään ”sisäistä voimaa” ulkoisen, fyysisen voiman sijasta. Voimaan ei vastata voimalla, vaan pehmeydellä. Jotta tällainen sisäinen voima ja pehmeys voisi syntyä, taiji-harjoituksen aikana mielen tulee olla tyyni ja keskittynyt ja kehon rento. Ei ole kuin tämä liike, tämä hetki, tämä läsnäolo.
Työni edellyttää usein valintoja monien kilpailevien tehtävien välillä, joissa useimmissa on tiukat ja osittain päällekkäiset aikataulut. Jokaisen päivän kulkua ei pysty tarkoin ennakoimaan, eikä niitä tehtäviä pääse aina tekemään, joita on suunnitellut tekevänsä. Kun useat työt ja aikataulut tuntuvat kaatuvan samaan aikaan päälle, mestari Lün opit tulevat avuksi: ”Tapahtuipa ulkoisissa olosuhteissa mitä tahansa, älä anna sen horjuttaa sisäistä tyyneyttäsi. Etsi ongelmien ratkaisu omasta itsestäsi.”
Nykyään, jos tuntuu siltä, että käytettävissä oleva aika ei riitä kuin murto-osaan edessä olevista töistä, otan asiat entistä rauhallisemmin. Laitan työt järjestykseen, aloitan ensimmäisen työn ja ajattelen, että minulla on kaikki tarvittava aika saada se tehtyä. Mieleni on keskittynyt, tyyni ja läsnä. Teen oloni mukavaksi. Vain tämä hetki merkitsee. Työtehtävä sujuu kuin itsestään ja yllättäen se onkin valmis. Hengähdän, aloitan uuden tehtävän, alkaa uusi harjoitus.
Taijin periaatteet pohjautuvat kiinalaiseen filosofiseen ajatteluun, jonka mukaan maailmankaikkeudessa vallitsee kaksi erinapaista voimaa yin ja yang. Yin voima on intuitiivinen, vetäytyvä ja passiivinen, kun taas yang voima on rationaalinen, laajentuva ja aktiivinen. Ne ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ei ole toista ilman toista. Kun yin-puoli pienenee, kasvaa yang ja päinvastoin. Kiinalaisessa fi losofi assa – kuten myös taijissa – ihmisen päätehtävänä saavuttaa yin ja yang voimien välinen tasapaino, harmonia.
Tutkijan työssä rationaalinen, älyyn liittyvä, aktiivinen yang-puoli dominoi. Tutkimustyö on kiehtovaa, ja se voi valloittaa helposti suuren – ehkä joskus liiankin suuren – osan omasta ajankäytöstä. Aivan urani alkutaipaleella tutkimustyö vei niin suuren osan ajastani ja ajatuksistani, että huomasin välillä olevani kateellinen muille ihmisille, jotka pystyivät hyvällä omallatunnolla elämään normaalia elämää. Pyykin pesemiseenkään ei tahtonut löytyä sopivaa aikaa. Jouduin toteamaan, että tällainen tilanne ei ole kestävä. Yin ja yang voimien tasapaino puuttui. Päätin tuolloin, että minun on tehtävä selvä ero työn ja vapaa-ajan välille, jotta voisin nauttia molemmista.
Tuosta päätöksestä lähtien olen pyrkinyt pääsääntöisesti tekemään työni työpaikalla. Jos työintoa on tai aikataulut vaativat, jään mieluummin työpaikalle tekemään pidempää päivää kuin kannan töitä kotiin. Jos sitten päädyn jäämään illalla töihin, yksinkertainen periaatteeni on, että lopetan työnteon, kun alkaa väsyttää. Tähän on luonnollinen syy, aivot eivät väsyneenä toimi kovin hyvin. Tosin nuorempana tämä periaate joskus johti siihen, että lähdin työpaikalta kotiin vasta aamulla. Ei vain väsyttänyt aiemmin. Nykyään tätä vaaraa ei ole.
Uskon, että tekemäni tietoinen ero työn ja vapaa-ajan välillä on parantanut päivittäistä työskentelytehoani ja lisännyt jaksamistani. Vaikka työtunteja on välillä kertynyt enemmän kuin tarpeeksi, ne eivät ole uuvuttaneet, kun koko ajan on ollut lupa – jopa sisäinen vaatimus – tarvittavaan lepoon ja vapaa-aikaan. Kotona on ollut lupa laiskotella ilman työpaineita. Voisi sanoa, että työ ja vapaa-aikani ovat limittyneet toisiinsa lähinnä sitä kautta, että olen soveltanut kiinalaista filosofiaa tavassani tehdä työtä. Mestari Lün opit eivät ole jääneet harjoittelusaliin. Työstä ja vapaa-ajasta on saanut nauttia ilman vastakkainasettelua, voimaa ei ole asetettu voimaa vastaan. Tasapaino on säilynyt. Minulle (työ)elämä on taijita. Olen tässä suhteessa onnekas.
Teksti: Reija Lilja
Kirjoittaja toimii tutkimusjohtajana Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.