Luovan prosessin ei pidä olla hauska. Näin sanoo Åbo Akademin professori Alf Rehn. Hänen mielestään tätimafia on kaapannut luovuuden.
Thinkers 50 -sivuston nousevien gurujen listalle noussutta Rehniä on kutsuttu “enfant terribleksi”, ja mies oli silminnähden tyytyväinen, kun City-lehdessä häntä kutsuttiin bad boy -professoriksi. Nuorekas Rehn puhuu nopeasti ja paljon.
Välillä hän puhuu luovuudesta, välillä strategiasta, välillä siitä, mitä hänen päässään juuri silloin liikkuu. Hänen esityksissään ei kikkailla pulmilla ja pähkinöillä. Alf Rehn heittää taululle kuvan häpykarvojen värjäysaineesta ja antaa ihmisten kiemurrella vaivautuneisuuden, häpeän ja nolouden tilassa.
– Juuri siinä on luovan prosessin raja. Kun ihmiset alkavat vähän kikattaa ja katsella toisiaan, aivot lähettävät sopimattomuuden signaalia ja rakentavat seinän, Rehn sanoo.
– Se, jos mikä, on se laatikko, jonka ulkopuolella pitää ajatella – ei mikään pulmapähkinä, jonka kaikki tietävät. Ja jos haluaa kannustaa luovuuteen ja olla luova, sen laatikon rajat pitää tuntea, ja niitä päin pitää juosta. Se, mistä ei voi puhua, se mikä ei ole sopivaa.
Niin. Rehn kiertää yrityksissä ärsyttämässä. Provosoimassa, herättämässä ajatuksia
– Useimmat luovuusasioita myyvät ihmiset esittävät luovuuden jatsina: mukavaa kuunnella, vähän yllättävää, mutta ei mitenkään järkyttävää. Minä haluan puhua luovuudesta, joka on punkia tai gangsta rapiä tai death metalia.
– Monissa yrityksissä työntekijät ovat tulleet sanomaan, että he käyttävät minua hyväkseen taisteluissaan pomojaan vastaan.
Luovuus on kulttuurin tuote
Kaikkihan me olemme nykyisin luovia. Kaikkien pitääkin olla luovia, tai ainakin kaikki odottavat itseltään ja toisiltaan luovuutta. Luovuus on kuitenkin kulttuurin tuote.
– On kulttuureita, joissa ylenpalttinen luovuus on paheksuttavaa. Esimerkiksi itämainen taide perustuu pitkälti tekniikkaan, kuinka hienosti kalligrafia on tehty, ja uuden luominen ei ole tärkeää. Meillä kaikki sanovat, että pitää olla luova. Siitä puhuu koulunjohtaja, talonmies, pääministeri.
– Samat ihmiset voivat sanoa pitävänsä luovista ideoista, mutta vihaavansa nykytaidetta, koska ’eihän siitä edes näe mitä se esittää’. Haluamme uusia ideoita, mutta usein sellaiset tönitään sivuun koska ’eivät ne toimi’.
Luovuus vaatii johtajalta paljon
Luovuutta, uudenlaista ajattelua ja rohkeutta voi Rehnin mukaan kuitenkin jalostaa ja tuottaa yritysten sisällä. Siihen tarvitaan vain johtajaa, joka pystyy elämään epävarmuuden ja jännitteiden kanssa.
– Siihen tarvitaan johtajaa, joka pystyy luomaan jännitteitä. Teatteriohjaajat ja mainostoimistot ovat yleensä tässä hyviä, siellä osataan laittaa erilaisia ihmisiä tekemään töitä yhdessä, jotta nähdään, mitä oikein tapahtuu, Rehn sanoo.
– Pitää jaksaa haastaa organisaatiota. Sellaiset johtajat eivät usein kestä organisaatiossa kauan, mutta ei se haittaa, sillä yrityksen pitää joka tapauksessa vuorotella uutta luovien ja prosessia hiovien kausien välillä. Se ei ole helppoa, sillä muutos sattuu.
Pikatesti
Kirjassaan Rehn esittää pikatestin, jolla jokainen yritys voi testata omaa luovuusalttiuttaan. Tai ainakin valmiutta heittäytyä epämukavien kysymysten äärelle.
1. Mitä meidän alallamme ei saa koskaan tehdä? Mikä on kiellettyä? Sopimatonta?
2. Mitä meidän yrityksessämme ei saa koskaan tehdä? Mikä on kiellettyä? Sopimatonta?
Ja sitten.
3. Koska minä/me teimme jotakin yllä olevista asioista?
4. Miksi ei?
Kaiken kaikkiaan Rehn peräänkuuluttaa rohkeutta liike-elämään. Rohkeutta ajatella – tai olla ajattelematta – eri tavalla. Rohkeutta kulkea omia polkujaan. Rohkeutta sanoa ei.
– Päivittäistavara-ala on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksikään yritys ei halua erottua liikaa muista. Maksalaatikkoa tehdään rusinoilla ja ilman, varmuuden vuoksi. Miksei kukaan halua olla se, joka sanoo, että jos eivät rusinat kiinnosta, ei tarvitse ostaa!
– Yorkies-suklaapatukalla oli loistava mainoskampanja, jonka slogan oli ’It’s not for girls’. He yrittivät jopa saada kioskit mukaan niin, että suklaata ei olisi myyty naisille, mutta lainsäädäntö tuli eteen. Nyt elintarvikealalla differoituminen on käytännössä olematonta: minä otan sen tuotteen, joka sattuu olemaan käteni ulottuvilla.
Vapaudessakin on vaaransa
Vaarallisia kysymyksiä ja ideoita voi ja pitää synnyttää niin pienissä kuin suurissakin yrityksissä. Pienissä siihen on vähemmän esteitä, mutta toisaalta, kaikki näkyy kaikille. Suurissa yrityksissä vaarallisia ideoita voi hautoa vähän piilossa, Rehn sanoo.
Googlen kerrotaan antavan työntekijöilleen 20 prosenttia ajasta omien lempi-ideoidensa kehittämiseen. Rehniin se ei tee suurta vaikutusta.
– Minusta on hassua, että se on nyt ’Googlen tapa’, kun 3M on tehnyt samaa 1970-luvulta saakka. Se on coolia ja ihailtavaa monella tapaa, mutta siitä on tullut fetissi. Googlekaan ei ole onnistunut tekemään bisnestä niillä ideoilla. Hyvä, että on tilaa uuden luomiseen, mutta vapaudessakin on omat vaaransa, jos sen takana ei ole tarkoitusta, hän sanoo.
– Silloin luovuudesta saattaa tulla stressin aihe.
Vaarallisilla vesillä
Rehnillä on tietysti omat kipupisteensä, omat vaaralliset ideansa. Hänen vaara-alueisiinsa kuuluvat esimerkiksi vanhukset ja Afrikka.
– Olen nyt 38-vuotias, mutta olen käytännössä saanut olla koko urani ’se nuori kaveri’. En ole koskaan ajatellut vanhuksia, kuinka he ajattelevat asioista. Nyt ajattelen. Siihen liittyy tietysti kuolemanpelkoa. Ja omien lasten kasvaminen, se on minulle hieman outo maailma. Se on eräs omista vaarallisista ideoistani.
– Todella vaarallisia ovat tietenkin ne, joita ei edes voi nähdä. Tuntemattomat tuntemattomat.
Teksti: Risto Pakarinen
Kuva: Petri Juntunen