Suomalaisturistit eivät päässeet palaamaan Bulgariasta Helsinkiin lauantaina 10.9. Lento peruttiin tiettävästi siksi, että Alma Tour on velkaa lentoja hoitavalle Bulgaria Air -yhtiölle.
Kuluttajavirastosta saadun tiedon mukaan paluujärjestelyjä selvitellään parhaillaan. Matkanjärjestäjä Alma Tour on kehottanut matkustajia seuraamaan yrityksen omia ja Kuluttajaviraston nettisivuja.
Lisätietoja lentomatkustajan oikeuksista saa Kuluttajaviraston Internet-sivuilta.
Fennia jatkaa matkustajavakuutuksen voimassaoloa
Fennia jatkaa matkustajavakuutuksen voimassaoloa poikkeuksellisen tilanteen vuoksi. Matkustajavakuutukseen ei tarvitse ostaa jatkovakuutusta vaan sekä jatkuvat että määräaikaiset matkustajavakuutukset ovat voimassa siihen saakka, kunnes vakuutetut palaavat kotimaahan.
Korvattavat vahingot
Fennian matkustajavakuutus on henkilövakuutus, josta korvattavia vakuutustapahtumia ovat vakuutetun tai ehdoissa mainitun lähiomaisen äkillinen sairastuminen, tapaturma tai kuolema, tai vakuutetun Suomessa olevaan omaisuuteen kohdistunut vahinko, joka pakottavasti keskeyttää matkan.
Matkustajavakuutusehtojen mukaan matkanjärjestäjän taloudellisten ongelmien johdosta peruuntunut tai keskeytynyt matka ei ole matkustajavakuutuksesta korvattava. Alma Tourin asiakkaat, jotka ovat ostaneet matkansa käteisellä, voivat hakea saataviaan Kuluttajaviraston hallussa olevasta vakuudesta. Luottokortilla matkansa maksaneet voivat puolestaan hakea rahojaan takaisin omalta luottokorttiyhtiöltään.
Kuluttajavirasto tiedottaa tarkempia toimintaohjeita myöhemmin tällä viikolla.
Yhteydenotot
Lisätietoja matkustajavakuutusasioista antaa Fennian korvauspalvelu, puh. 010 503 6630 (ma-pe klo 8-16) ja matkustajakorvaukset FT_matkustajakorvaukset@fennia.fi. Akuuteissa asioissa palvelee Fennian matkahätäpalvelu numerossa +358 10 503 5503 (24 h/vrk).
12.9.2011, päivitetty 13.9.2011