Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 22.10. Seinäjoella järjestettyjen Yrittäjäpäivien yhteydessä. 43:tta kertaa jaetun palkinnon saivat tänä vuonna Agronic Oy, DYNASET Oy, Kokkolan Halpa-Halli Oy ja Mäkelä Alu Oy.
Yrittäjäpalkinnon saanneille yrityksille on tunnusomaista kansainvälisyys ja samalla vahva paikallisuus.
- He ovat yrittäjiä, jotka toteuttavat unelmiaan, joiden tuotteilla on kysyntää, joiden vienti vetää ja logistiikka pelaa ja joiden palvelukonseptit ovat nopeita ja joustavia. Palkittuja yrityksiä yhdistää isänmaallinen yrittäminen ja vahva paikallisuus, vaikka toimialueena on yksi iso kylä, Eurooppa ja maailma, totesi Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka puheessaan palkintojenjakotilaisuudessa.
Kuljukka nosti puheessaan esille myös Suomen kilpailukyvyn säilymisen ja kehittymisen.
- Meidän on pidettävä huolta Suomen kilpailukyvystä. Oman maamme päätösten on johdettava kilpailukyvyn säilymiseen ja kehittymiseen. Emme voi odottaa, että Eurooppa ratkaisisi ongelmat puolestamme. Teistä yrittäjistäkään kukaan ei odota, että joku muu huolehtisi yritystenne kilpailukyvystä.
Yrittäjäpalkinto on kunnianosoitus yrittäjälle, yrityksen henkilökunnalle ja koko yrittäjäkunnalle. Palkittavat yritykset valitsee palkintolautakunta, johon kuuluvat Suomen Yrittäjien, Suomalaisen Työn Liiton, Yksityisyrittäjäin Säätiön sekä Fennian edustajat.
Valtakunnalliset Yrittäjäpalkinnot 2011
Agronic Oy
Agronic Oy on Haapavedellä toimiva maatalouskonevalmistaja. Yrityksen päätuotteita ovat paalainkäärimet ja lietevaunut. Vuosittain valmistuu noin 500 tuotetta. Suomessa jälleenmyynnistä vastaa Agrimarket-ketju. Viennin osuus tuotannosta on noin 40 prosenttia. Tuotteita myydään Norjaan, Hollantiin, Sveitsiin, Italiaan, Baltian maihin, Etelä-Koreaan, Australiaan ja Japaniin. Agronic Oy:llä on kaksi tytäryritystä: elektroniikkaa maatalouskoneisiin suunnitteleva ja valmistava Prodevice Oy sekä biokaasulaitoksia innovoiva MetaEnergia Oy.
- perustettu 1993
- liikevaihto 8 milj. euroa
- työntekijöitä 40
- www.agronic.fi
Lue Fennia-lehden artikkeli.
Katso video.
DYNASET Oy
Ylöjärveläinen DYNASET Oy valmistaa työkoneisiin ja ajoneuvoihin liitettäviä laitteita, jotka tuottavat hydrauliikan voimalla muun muassa sähköä, painepesua, paineilmaa ja tärinää. Koko ajan kasvavassa tuotevalikoimassa on yli 200 tuotetta. Päätuoteryhmät ovat hydrauligeneraattorit, hydraulikorkeapainevesipumput ja hydraulikompressorit. Noin 90 prosenttia tuotteista myydään ulkomaille yli 40 maahan.
- perustettu 1986
- liikevaihto 13 milj. euroa
- työntekijöitä 55
- www.dynaset.fi
Lue Fennia-lehden artikkeli.
Katso video.
Kokkolan Halpa-Halli Oy
Kokkolan Halpa-Halli Oy on kauppaneuvos Esko Ylisen perustama yksityinen perheyhtiö. Ylisen ensimmäinen Halpa-Halli avasi ovensa Kokkolassa 1969. Nyt Halpa-Hallilla on 37 myymälää 36 paikkakunnalla. Yhtiössä on tehty onnistunut sukupolvenvaihdos sekä toiminnan johtamisessa että omistuksellisesti. Yhtiön omistuspohja muuttui 2010, ja Esko Ylisen lapset Janne, Anne, Johannes, Minna ja Tea tulivat yhtiöön mukaan pääomistajiksi sekä hallitusvastuuseen. Janne Ylinen on toimitusjohtaja ja Esko Ylinen hallituksen puheenjohtaja. Lapsista Anne ja Johannes työskentelevät Halpa-Hallissa ostotehtävissä.
- perustettu 1969
- liikevaihto 260 milj. euroa
- työntekijöitä 1 400
- myymälöitä 37
- www.hhnet.fi
Lue Fennia-lehden artikkeli.
Katso video.
Mäkelä Alu Oy
Alajärven Luoma-aholla toimiva sukuyritys Mäkelä Alu Oy on erikoistunut asiakaskohtaisten alumiiniprofiilien suunnitteluun, valmistukseen, pintakäsittelyyn ja logistiikan hallintaan. Yhtiön valmistamia alumiini-profiileja käytetään mm. ikkunoissa, ovissa, huonekaluissa, valaisimissa, autoissa ja laivoissa. Tuotteista noin 40 prosenttia myydään ulkomaille.
- yritystoiminta alkanut 1937
- alumiiniprofiilien valmistus alkanut 1991
- liikevaihto 54 milj. euroa
- työntekijöitä 192
- www.makelaalu.fi
Lue Fennia-lehden artikkeli.
Katso video.
22.10.2011