Hirvionnettomuuksien vaarallisin aika ajoittuu syys-, loka- ja marraskuulle, peuraonnettomuuksia sattuu eniten marraskuussa. Hirvivaara on suurin hämärän aikaan.
Vuonna 2010 hirvi- ja peuraonnettomuuksia tapahtui kaikkiaan yli 4000, mutta kuolemaan johtaneilta onnettomuuksilta vältyttiin. Keskimäärin hirvikolareissa on menehtynyt vuosittain viisi ihmistä. Viime vuonna eniten hirvionnettomuuksia tapahtui Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Hirvionnettomuuksien määrä seuraa voimakkaasti hirvikannan kehitystä. Hirvikanta on laskenut 2000-luvun alusta ja tämä on vähentänyt myös onnettomuuksia.
26.9.2011
Lähde: Liikenneturva, www.liikenneturva.fi