Kiinteistöjen on oltava yritysten tarpeisiin mukautuvia ja ympäristöystävällisiä. Tämä tukee myös innovatiivista ja luovaa työskentelyä.
– Muuntojoustavissa rakennuksissa voi samalla palvelukonseptilla palvella sekä isoja että pieniä yrityksiä. Lisäksi vuokralaiset haluavat liiketoiminnan kehittyessä usein muuttaa vallitsevaa tilajärjestystä. Kun tilat ovat muunneltavissa, tämä on mahdollista, Eläke-Fennian rakennuttamispäällikkö Esa Porri kertoo.
Porri kertoo rakennuksen muunneltavuuden tarkoittavan muun muassa sitä, että avo- ja huonekonttorit sekä näiden yhdistelmät ovat mahdollisia. Kerros voidaan tarpeen mukaan jakaa useisiin vuokrayksiköihin siten, että kunkin käyttäjä muokkaa itse moduulien avulla omaa huonettaan. Moduulien myötä tilaa voidaan käyttää tehokkaasti hyväksi ja korostaa sen avaruutta.
Useissa toimistoissa ja toimialoilla yhteistyö ja kommunikaatio vaativat isoja, yhtenäisiä ja avaria tiloja. Tällöin väliseinien ja talotekniikan on hyvä mukautua käyttäjien muuttuviin tarpeisiin.
Tällaista muuntojoustavaa ja tulevaisuuden elinkaarihaasteisiin vastaavaa tilaa Eläke-Fennia suunnittelee parhaillaan muun muassa Kehä III:n varrelle kauppakeskus Jumbon viereen rakennettavaan 21-kerroksiseen Avia Tower -toimistotaloon.
Stressivapaita toimistoja
Koska Avia Tower on suunniteltu tulevaisuutta silmällä pitäen, se sopii hyvin esimerkiksi muuntojoustavasta rakennuksesta. Suunnittelun lähtökohta on yrityspuistomainen kokonaisuus, jonne luodaan innovatiiviseen työskentelyyn ja luovaan ajankäyttöön kannustavaa tilaa, stressittömiä toimistoja, joissa työntekijät voivat vapaasti kohdata toisensa ja pysähtyä juttelemaan. Ikkunoista avautuvat näkymät neljään suuntaan. Tilat voidaan sisustaa siten, ettei kukaan joudu istumaan varjoisaan nurkkaan.
Stressittömän tilan piirteitä ovat laajat näkymät, hälyäänien puuttuminen, hyvä sisäilman laatu sekä miellyttävä, käyttötilanteeseen mukautettu valaistus suoraa ja epäsuoraa valaistusta yhdistämällä.
Uusia ratkaisuja energiatalouteen
Energia ja sen käyttäminen tehokkaasti on nykypäivänä ja tulevaisuudessa yksi rakennuksen elinkaareen liittyvistä avainasioista. Esimerkiksi kalliolämmön ja -kylmän käyttömahdollisuuksia niin lämmitykseen kuin jäähdytykseen voidaan selvittää. Ajatus on, että kesäisin rakennuksesta siirrettään lämpöä kallioperään, josta se talvella pumpataan takaisin sisälle.
Kaukolämpöä käytetään kuitenkin lämmityskauden huippuihin, mikä on perusratkaisun lähtökohta. Kaikki Avia Toweriin valitut järjestelmät ja rakenteet sekä käyttötarpeen mukaiset ohjaukset muodostavat kokonaisuuden, joka täyttää matalaenergiatalon vaatimukset.
Rakennuksen ulkovaippakin vastaa tulevaisuuden energianormeja. Energiaa säästäviä ratkaisuja on niin ilmanvaihdossa kuin lämmityksessäkin, joiden voimakkuutta lämmöntunnistimet ohjaavat. Valaistus ja ilmanvaihto kytkeytyvät päälle, kun huoneeseen tullaan.
Rakennuksen ulkoseinälle asennetaan aurinkopaneelit hissikuilun kohdalle. Seinäpinnan paneelit toimivat Suomessa parhaiten, koska täällä aurinko paistaa suurimman ajan vakaatasosta, ei korkealta taivaalta.
Ekotehokas rakennus
Rakennusten aiheuttamia ympäristökuormia ovat luonnonvarojen kuten energian, materiaalien ja veden kulutus, vaikutukset ihmisten terveyteen ja luonnon monimuotoisuuteen.
Ympäristökuormitusta aiheuttavat myös päästöt, joita ovat niin nestemäiset kuin kaasumaisetkin päästöt sekä kiinteät jätteet.
Kuormia syntyy rakennuksen koko elinkaaren ajan, rakennustuotteiden valmistuksessa, rakentamisessa, käyttövaiheessa sekä silloin kun rakennus poistetaan käytöstä.
Elinkaariajattelu on viime aikoina lisääntynyt rakennus- ja kiinteistöalalla. Merkittävä osa rakennuksen kaikista kustannuksista syntyy käyttövaiheessa.
Teksti: Matti Valli
Kuva: Sini Pennanen